Focus kuntoon ja luopumisen tuska.

Aloitetaan tämä blogi tarinalla pienestä pojasta nimeltä Ilari, jolla oli tylsää. ”Isä, mulla ei ooo mitään tekemistä". Muistan muutaman kerran sanoneeni jotenkin näin joko isälle tai äidille. Kaikki muuttui, kun opin lukemaan. Koskaan sen jälkeen en ole sanonut, että ei olisi mitään tekemistä. Olen täyttänyt jokaisen pienenkin hetken lukemisella. Jos ei ole ollut kirjaa tai sanomalehteä saatavilla olen lukenut, vaikka tuotteiden ravintosisältöjä tai maitopurkin kylkien tekstejä. 

Ala-asteella asiat menivät ihan hyvin, kun kävin koulua ja pelasin roolipelejä ja mittailin kaakeleita uintiharrastuksessa, jonne parhaimmillaan mentiin joka päivä. Sitten vielä puuhailin tietokoneiden parissa ja kun tarvittavia roolipelejä ei löytynyt suomen kielellä aloin niitä jopa kääntämään (silloin vasta aloin oppia englantia) 

Ylä-asteen alkaessa päätin, että en enää ikinä ota mitään urheilua niin vakavasti ja vaikka silloin tällöin kävinkin salilla ja pari kertaa viikossa tennistä pelaamassa, pysyi tämä lupaus aina siihen asti, kunnes löysin Hapkidon ja muut kamppailulajit. 14-vuotiaana aloitin ensimmäisen työni lehdenjakajana, jota tein muutaman kerran viikossa. Ensimmäinen jako alue oli pieni ja jakamisen kannalta vaikea. En päässyt omaan tuntipalkka tavoitteeseeni, vaikka kuinka juoksin.

Kun siirryin Lukioon, alkoi Hapkidon harrastaminen viedä entistä enemmän aikaa ja melko pian mukaan tuli valmennus ja Nokian seuran juoksevista asioista huolehtiminen. Samalla lehtien jako alue kasvoi ja vaati yhä enemmän aikaa, vaikka toki rahaakin alkoi tulemaan koululaisen mittarilla ihan mukavasti. Lehtien jaon lisäksi tein satunnaisia työkeikkoja kesällä ja loma-aikoina. 

Armeija aika oli helppoa, kun opiskelupaikkoja oli useampikin plakkarissa ja pystyi keskittymään vain tekemiseen. Toki illat ja viikonloput meni Hapkidon ja lukemisen parissa. Helsingissä oli tietysti pakko aloittaa kamppailulajeja oikein urakalla ja sitten vielä Hapkidon toiminnan käynnistelyä, koska siellä ei seuraa ollut. Ensimmäisen kerran kuitenkin hommien haalimiseni alkoi tuntumaan pahalta ja alkoi kaipaamaa lomaa, oli Oulun pari viimeistä vuotta. Olin samaan aikaan ohjelmistosuunnittelija CCC:llä ja tuntiopettaja yliopistossa. Suoritin toki omia opintojani ja olin samaan aikaan opiskelijajärjestö Blankon puheenjohtaja. Tämän lisäksi Harrastin Jiujitsua ja Kung-Fua ja kaikista tärkeimpänä, olin mennyt naimisiin ja aloimme suunnittelemaan perheen perustamista.

Kun muutimme takaisin Nokialle ei tilanne hirveästi helpottanut. Olin projektipäällikkö Plenwarella, Pirkanmaan-tietojenkäsittely yhdistyksen toiminnanjohtaja, Pitkyn Palvelu Oy:n toimitusjohtaja, Tampereen Hapkido Seuran puheenjohtaja ja vastuuvalmentaja, Lisäksi menin mukaan Kokoomuksen toimintaan Nokian yhdistyksen hallitusta ja kuntavaaleja myöten. Kävinpä vielä Tansaniassa asti suunnittelemassa kehitysyhteistyöprojektia. Kaikki tämä silloin kun omat pienet prinsessani olivat syntyneet ja olisivat tarvinneet minua eniten. 

Seuraavat vuodet vierähtivätkin pitkälti yrittäjyyden ja opiskelun ja perhe-elämän parissa, Niistä yrittäjyys vieden eniten aikaa. Jos piti venyä, sehän tehtiin tietenkin unen ja levon kustannuksella ja liikunta tietysti minimiin ja ruuan pystyi vetämään lennosta. Kun tuli kauppias uran ja avioliiton loppu tuli samalla kuuluisa seinä vastaan. Nyt ei enää jaksa, mutta niinpä sitä vaan jaksoi. 2vk kuumeessa sängyn pohjalla ja taas oli virtaa lähteä juoksemaan kohti jyrkännettä. Aloin kyllä ajattelemaan, että pitää ottaa kevyemmin ja esimerkiksi uudelleen löydetyssä urheilussa tajusin, että aina ei tarvitse oksentaa, ei edes joka treenin jälkeen. 

Nyt olen kuitenkin alkanut pahasti huomaamaan ajautuvani samaan umpikujaan ja ongelmallisimpana on tullut some ja suoratoistopalvelut, joihin olen pahasti addiktoitunut. Opiskelen samaan aikaan johtajuutta yliopistossa ja Life Coach opintoja Valmentamolla lisäksi noin 5 erilaista verkkokurssia on koko ajan käynnissä. Teen matka työnä koulutuksia ja kehitän samalla omaa liiketoimintaani ja silloin tällöin teen kaupoissa esim. lihamestarin keikkaa. Kuuntelen koko ajan äänikirjoja yleensä 1,5 kertaisella nopeudella ja kun seuraan televisio sarjoja hypin aina 10-15s hypyillä turhat kohdat ylitse. Äänikirjojen lisäksi työn alla on aina muutama perinteinen kirja. Joskus teen näitä samaan aikaan. Someahan pitää seurata jatkuvasti, blogiakin päivittää ja videoita pukkaa. Pitäisi siinä samalla pitää liikunnastakin huolta. Kruununa kaiken päälle lähdin siis Liike Nytin toimintaa aina eduskuntavaaliehdokkaaksi asti. 

Mistä tämä johtuu? Pienestä pitäin oma luonne on ollut sellainen, että uteliaana ahmii kaiken tiedon ja myös vilpittömästi innostuu kaikesta uudesta mitä kohtaa. Onko siinä jotain epävarmuutta ja kunnianhimoa tai uskomuksia siitä, että en kelpaa sellaisena kuin olen? En rehellisesti tiedä.  Nyt on kuitenkin aika tehdä asialla jotain. Haluni ja tavoitteeni olla politiikassa mukana johtuu kahdesta asiasta. Tarkastelen äärettömän suurella mielenkiinnolla yhteiskuntaa ja minkälaiset voimat sitä ja ihmisiä heiluttaa. Toinen merkittävä syy on aito halu tehdä tästä maailmasta hieman parempi paikka elää. En kuitenkaan tunne, että toiminnallani olisi mitään vaikutusta ihmisten ajatuksiin ja että pystyisin keskustelemalla asiallisesti politiikan suuntaan vaikuttamaan. Aikaisemmin koin usein suuttumusta, nykyään tulee lähinnä ahdistusta ja surua, kun lukee poliittisia keskusteluja, saati jos yrittää niihin osallistua. Minuakin on ehditty syyttää natsiksi, suvakiksi, trolliksi, Putinin lakeijaksi, rasistiksi, lahtariksi jne.

Mitä siis aion tehdä. Tavoitteeni on edelleen tehdä maailmasta parempi paikka elää. Teen sen vain vähän erilaisesta näkökulmasta. Ensin huolehdin itseni ja läheisteni hyvinvoinnista ja samalla parannan maailmaa, vaikka yksi ihminen kerrallaan joka päivä työni ja arkeni kautta. Sanon usein koulutuksissa, että myyjä on onnistunut kun asiakas poistuu kaupasta paremmalla fiiliksellä kuin oli sinne tullessaan. Tavoitteeni on siis melkein joka päivä tehdä joku vähän onnellisemmaksi. Tähän pystyn siis vaikuttamaan koulutustyöni sekä Vallankumousrunoilija Oy:n valmennusten kautta, mutta myös ihan arkisissa kohtaamisissa. Konkreettisesti jätän kaiken poliittisen toiminnan, eli poistun kaikista Facebook ryhmistä ja valitettavasti myös jätän Liike Nytin toiminnan, mutta onneksi hyviin käsiin. Lakkautan suora-toistopalveluja ja estän itseltäni pääsyn sosiaaliseen mediaan tiettyä siihen varattua hetkeä lukuun-ottamatta. Keinona tulee olemaan paljon muitakin ja keskityn yhä enemmän yhteen asiaan kerrallaan.

Helppoa se ei tule olemaan. Miten tällainen säntäilijä saadaan yhtäkkiä keskittymään yhteen asiaan. Se on jännää, kuinka paljon tuntee luopumisen tuskaa täysin merkityksettömistä asioista kuten keskusteluryhmästä tai kännykässä vilkkuvasta nettipelistä. Uskon kuitenkin, että pienillä askelilla ja tekemällä rajoittavat asiat vaikeaksi itselleen ja hyvät asiat helpoksi voi muutos tapahtua. Tämä johtaa keskittymiseen ja seesteisempään ja onnellisempaan elämään.

Erityisen ylpeä olen jo siitä, että tämänkin blogi kirjoituksen pystyin kirjoittamaan kerralla alusta loppuun ilman yhtään vierailua sosiaaliseen mediaan tai muuta keskeytystä.

Blogissa on edelleen asiaa yrittäjyydestä, politiikasta ja yhteiskunnasta, mutta näkymä liittyy aina jotenkin hyvinvointiin, filosofiaan ja valmentamiseen. Vallankumousrunoilijan tarkoitus on lisätä jokaisen elämään vastuuta, tahtoa, rohkeutta ja riemua. Nämä asiat ovat niitä, joita kaikki tarvitsevat omassa elämässään ja näitä yhteiskunta ja yrityksetkin tarvitsevat todella paljon. Ota siis vastuu elämästäsi, älä syytä muita, osoita tahtoa ja rohkeutta toteuttaa unelmiasi ja huomaat että voit riemuita jo matkalla sinne.