Elämää ketjukauppiaana osa 3 kauppapaikkatarjous

Suoritin suurimman osan kauppiasharjoittelusta Pirkanmaan isoimmassa K-Supermarketissa ja ajattelin että ennen kuin omaa kauppaa tarjotaan, olisi hyvä tutustua myös pienemmän kaupan arkeen.  Arki isossa ja pienessä kaupassa on kuitenkin hyvin erilaista. Kävin asiasta keskustelemassa Keskon rekrytointipäällikön kanssa ja asiaan suhtauduttiin positiivisesti. Samalla sanottiin, että Tampereelta olisi vapautumassa kauppapaikka, jota meninkin saman tien katsomaan ja kaikki näytti hyvältä. Ilmoitin asiasta Keskolle, että paikka kyllä kiinnostaa. Tähän kyseiseen paikkaa kuitenkin valittiin minua kauemmin kauppapaikkaa odottanut pariskunta. Tämän jälkeen rekrytointipäällikkö järjesti minulle pian haastattelun Hervantalaisessa marketissa. Haastattelu meni hyvin ja aloitinkin melko pian siellä.

Viimeistelyharjoittelu Hervantalaisessa kohtuu kokoisessa marketissa alkoi hyvin ja opin paljon uusia asioita. Kaupassa oli taitava kauppias pariskunta, joka oli saanut kaupan myynnin kovaan kasvuun viimeisen parin vuoden aikana. Sain paljon lisäoppia pienen kaupan toiminnasta ja varsinkin kauppiaan velvollisuuksista. Hyvin nopeasti kauppiaspariskunnalle tuli tilanne vastaan, että heille tarjottiin supermarket kokoluokan kauppaa Orivedeltä ja minä innostuin, että nyt minulla olisi mahdollista saada tämä kauppa.

Siitä alkoi varsin kummallinen rumba. Soittelin vastaaville ihmisille Keskossa ja kävi ilmi, että kyseinen kauppa oli jo luvattu toiselle kauppiasharjoittelijalle. Samalla sanottiin, että Hervannasta olisi vapautumassa toinenkin kauppa mutta yhtäkkiä näyttikin siltä, että kahden vuoden ahkeran opiskelun ja työn jälkeen, perheen toinen liiketoiminta nousisikin esteeksi kauppiasuralle. Olin totaalisen yllättynyt ja vihainen, koska olin ollut koko ajan avoin toisen yrityksen suhteen ja toimittanut Keskolle yrityksen tilinpäätökset ja kausituloslaskelmat. Ongelmana oli kuulemma yrityksen velka pankille ja Finnveralle. Tämä alun perin 100.000 euron laina oli lyhentynyt jo puoleen alku summasta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun törmäsin Keskon puolelta ammattitaidottomuuteen. Selvitin itse, että voisin saada kaupan vaatiman 78.000€ euron lainan omilla vakuuksilla. Lopulta Vähittäiskaupan Takaus yhtiö, joka yleisimmin huolehtii kauppiaiden lainojen takauksesta, antoi takauksen ilman mitään ongelmaa, vaikka kauppapaikkaneuvotteluista vastaavat kenttäyksikön henkilöt kovasti tätä pelkäsivät. Joka tapauksessa olisi ollut kohtuullista nostaa tämä kysymys silloin kun lähdin kauppiasharjoittelijaksi.

Kun lähtee neuvottelemaan kauppapaikasta alkaa se sillä, että sanotaan jonkun kauppapaikan vapautuvan lähiaikoina. Siinä vaiheessa annetaan mahdollisuus tutustua tähän kauppaan. Itse menin käymään K-market Teekkarinkadulla, kun sen vapautumisesta ilmoitettiin. Kiertelin myymälään ja olin ilmeisesti niin epäilyttävän näköinen, että toimiva kauppias tuli kysymään olenko mahdollisesti uusi kauppias vai myymälävaras. Keskusteltiin kauppapaikasta ja siitä, miten ovat pärjänneet ja minkälaiset tulevaisuuden näkymät kaupalla ovat. Minulle jäi hyvä kuva kaupasta ja kun tiesin että K-Extra tullaan remontoimaan kokonaan K-Marketiksi olin kaupasta hyvin kiinnostunut. Kehittämismahdollisuudet näyttivät hyviltä.

Asia, joka jokaisen kauppiaaksi haluavan on muistettava, että viimeistään siinä vaiheessa, kun kauppapaikkaa tarjotaan, muuttuu Kesko kaverista viholliseksi. Tämä sama tuntuu koskevan yhtä lailla kaikkia yrittäjävetoisia ketjuja. Uutisista olemme saaneet lukea kuinka R-Kioski kauppiaat ja EasyFit-yrittäjät ovat haastaneet ketjuja oikeuteen. Itse en syytä Keskoa mistään tahallisesta harhauttamisesta tai laittomuuksista. Omasta mielestäni vain budjetteja on tekemässä ammattitaidottomia ihmisiä, jotka eivät ota millään tavalla huomioon muuttuvia tilanteita ja miten eri asiat vaikuttavat mihinkin.  Yleinen periaate on, että riippumatta tilanteesta odotetaan liikevaihdon kasvavan, tuoton kasvavan ja kulujen pienenevän. Kasvuennusteet eivät yleensä perustu mihinkään faktaan vain ainoastaan siihen uskomukseen, että näin se vaan menee.

Kun on pitkään odottanut omaa kauppaa ja sitä vihdoin tarjotaan pitää muistaa olla analyyttinen ja rauhallinen. Pitkin kauppiasharjoittelua varoiteltiin siitä ”kiimasta” joka väistämättä tulee, kun paikkaa tarjotaan. Kaikesta varoittelusta huolimatta antauduin ”kiiman” valtaan. Kiimaan vaikuttaa myös pelko siitä, että jos paikasta kieltäytyy ei tule ikinä saamaan toista tarjousta. Kuten entinen K-market ketjun johtaja on todennut ”tulijoita kyllä riittää”. K-kauppias uraa houkutellaan hyvillä ansiomahdollisuuksilla ja yrittämisen vapaudella.

Kun paikkaa tarjotaan, määritellään sille aina hinta eli käytännössä vuokra, joka on tietty prosentti tuotosta. Tämä hinta on se, joka ennen kaikkea määrittelee onko kauppa tuottoisa vai ei. Muut tärkeät asiat ovat odotukset toteutuvasta katteesta ja myynnin kehityksestä. ja tietysti olennainen osa on henkilökulut eli käytännössä kuinka paljon kauppiaalle budjetoidaan omaa työtä. Olennainen asia on, kuinka kauppaa on hoidettu aikaisemmin. Mahdollisimman huono kunto antaa jatkajalle alhaisen hinnan, joten kannattaa valita huonosti hoidettu kauppa.

Kun omaa budjettia tehtiin siinä oli useampi kohta jonka arvioin väärin. Merkittävin niistä oli katteen muodostuminen. Kauppa oli K-extra kun aloitin ja kesän lopulla siellä aloitettiin iso remontti. Remontin jälkeen kauppa muuttui K-marketiksi. K-marketissa useamman tuotteen hinta määritellään ketjun toimesta toisin kuin jo poistuneet K-Extra ketjussa. Tämä johti katteen romahtamiseen. Lisäksi myynnin rakenne, jossa korostui halpa olut ja tupakka. Näissä tuoteryhmässähän kauppiaalle ei käytännössä jää mitään. Toinen asia, joka yllätti, oli remontin kokonaiskulut. Alkuperäinen budjetti oli noin 100000 euroa ja toteutunut 200000 euroa. tämä toi noin 2000 euron lisäkulut jokaiselle kuukaudelle. Talouslukuihin ja taloudellisiin realiteetteihin palaan tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.

Yksi merkittävä asia on kuinka paljon budjetoidaan kauppiaalle työaikaa ja nyt tarkoitan sitä kaupan lattialla tehtävää työtä jonka päälle tulevat, taloushallinto, työvuorosuunnittelu ja henkilöstöjohtaminen jne. Minulle budjetoitiin noin 50 tuntia/vko juuri sitä kaupan arjen työtä. Kun olin aloittanut Rekrytointipäällikkö soitti vielä ja varmisti kuinka paljon teen töitä. Kun sanoin että aika lailla sen budjetin mukaan. Vastaus oli, ettei se riitä. Käytännössä suuren osan kauppias uraani työaikani oli arkisin 10-12 tuntia ja sunnuntaina 12-16 tuntia. lauantait pyrin pitämään vapaapäivinä. Itse näen että kauppiuus tuo kilpailuetua ketteryyden, paremman ja yksilöllisemmän palvelun muodossa, mutta jos Keskon mielestä se kauppiuuden kilpailuetu tulee siitä, että yhä uudet yrittäjät poltetaan loppuun muutamassa vuodessa, pitäisi joidenkin asioiden muuttua.

Toinen neuvo kaikille kauppiasurasta haaveileville on "älä ikinä lähde pariskuntana". vaikka lähtisitkin niin älä kerro sitä kenellekään. Kun kumpikin lähtee toimintaan, on siinä todellakin täysin kiinni ja koko perheen talous myös on täysin riippuvainen kaupasta. Kaupan budjettia aletaan kirjoittamaan samoille loppusummille, riippumatta siitä onko yrittäjiä yksi vai kaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toinen yrittäjistä työskentelee ilmaiseksi.

Joka tapauksessa neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen tai käytännössä minä hyväksyin sen mitä tarjottiin. Mitään neuvottelunvaraa ei näyttänyt olevan. Kun tein päätöksen kauppapaikan hyväksymisestä alkoi kiireellä kaikkien mahdollisten paperiasioiden hoito. Piti hakea luvat terveystarkastajalta että kiinteistö joka oli toiminut kauppana jo 30 vuotta voisi edelleen toimia elintarvikemyymälänä. Piti perustaa yritys hakea lainaa, alkoholin ja tupakan myyntiluvat. Sitten tietysti piti allekirjoittaa ketjusopimus Keskon kanssa.

Pienen yllätyksen koin siinä vaiheessa, kun selvisi että minulle jäisi ainoastaan kaksi vanhaa työntekijää Teekkarinkadulle. Huvittava yksityiskohtana koin sen kun muutama silloisessa työpaikassani työskentelevää kysyi minulta töitä uudessa kaupassa. Kauppani olisi heidän elämäntilanteeseensa paremmin sopiva kauppa ja he tunsivat minut muutaman kuukauden yhdessä työskentelyn takia. Heilläkin oli vaihtumassa kauppias ja mahdollisia muutoksia tulossa. Kuuntelin heidän asiansa ja sanoin että haluan keskustella heidän uuden kauppiaansa kanssa, etten sotke välejäni heti kättelyssä. Tämän jälkeen sain soiton Keskolta, että kuulemma houkuttelen työntekijöitä pois nykyisestä työpaikastani. Näinhän asia ei ollut, mutta koin nämäkin puhelut melko loukkaavina. Luulisi että ihmisillä on vapaus hakea mitä työpaikkaa he haluavat.

Uskomaton määrä paperityötä, muutama lehdistötiedote ja parkkipaikalla tehty radio 957:n haastattelu. Vihdoin koitti 16.3.2011 ja vaihtoinventaari. Edessä oli monta raskasta mutta mielenkiintoista vuotta. Tarina ei lopu tähän vaan jatkuu seuraavassa osassa.

Yksinäisyydestä ja rakkaudesta.

Ihminen haluaa olla rakastettu,

sen puuttuessa ihailtu,

sen puuttuessa pelätty,
sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.

Ihminen haluaa herättää 

toisissa jonkinlaisia tunteita

Sielu jäätyy tyhjiössä

ja haluaa yhteyttä toisiin

hinnalla millä hyvänsä.

-Hjalmar Söderberg.

Tämän lainauksen luin ensimmäisen kerran Maaret Kallion kirjan Inhimillisiä kohtaamisia alusta. Se oli toisen kerran elämässä kun runo/mietelause iski päähän kuin pullo koskenkorvaa. Minut hyvin tuntevat tietävät, että kerran erehdyin nuorena miehenä kokeilemaan sitä koskenkorvan hätäistä juomista. Tämän blogin aiheina on avioero, yksinäisyys ja rakkaus.

https://www.facebook.com/herra.ylppo/posts/2199749466719604

"Täysin musertavaa tää yksinäisyys ja pohjaton kaipuu takaisin kotiin, joka yhtäkkiä vaan vietiin pois.""Perhe on ollut mun elämäni tärkein asia. Ylivoimaisesti. Ja kun tietää, ettei ole mitään pahaa kenellekään tehnyt. Silti se vaan otetaan pois. Ei pysty ymmärtämään. Joka päivä tekee mieli luovuttaa. Tosin joka päivä ei pääse edes sängystä ylös."

"Ei tahdo kestää. Olen vain itkenyt koko päivän. Asun yksin, ja kaipaan perhettäni joka sekunti."

Siinä on lainauksia Herra Ylpöltä ja miltä avioero hänestä tuntui. Jaoin Ilta-Sanomien jutun aiheesta aikaisemmin Facebookissa, koska nämä ajatukset koin myös voimakkaasti omakohtaisiksi. Toinen julkisuuden henkilö, jonka ajatuksia olen paljon miettinyt viime aikoina, on Hjallis Harkimo. Hjallis, jonka olen viime aikoina myös päässyt tapaamaan, kertoo kirjassaan paljon omista puolisoistaan ja rakkaudesta. Hjallis kertoo minun mielestäni varsin kauniisti siitä kuinka jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta hajoaa silloin kun tulee ensimmäinen avioero. Hän sanoo, vaikka rakkauden voi vielä uudestaan kokea se ei enää ikinä ole samanlaista. Usein hänen puheessaan tulee esiin Leena ja kuinka iso kunnioitus hänellä on Leenaa kohtaa kaikkien näiden vuosien jälkeenkin.

Oma parisuhteeni kesti 26 vuotta, ja tunsimme toisemme vielä kauemmin. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kasvoimme yhdessä aikuisiksi ja hänellä on ollut rooli suuressa osassa elämäni kokemuksia. Miksi kirjoitan tätä nyt, johtuu siitä, että aikaisemmin en tuntenut päässeeni riittävällä tasolla irti hänestä. Seuraava lauseeni saattaa vaarantaa arvoni parisuhde markkinoilla mutta sanon sen silti. Tulen aina rakastamaan ja arvostamaan entistä puolisoani ja muistelemaan hyvälle niitä lukemattomia kokemuksia ja seikkailuita, joita yhdessä koimme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisin palata yhteen tai etten haluaisi uutta parisuhdetta. Kävin jokin aika sitten treffeillä, joidenka aikana nainen totesi että miehellä kestää yleensä puolet siitä ajasta mitä parisuhde kesti päästä siitä eroon. Minulle ei sitten jäänyt muuta todettavaa kuin, että jos on vielä vapailla markkinoilla 12 vuoden päästä niin kokeillaan uudemman kerran.

On toisen kirjoituksen aihe analysoida mistä syystä suhde päättyi, mutta yksi niistä on tämänkin kirjoituksen aihe, yksinäisyys. Vaikka on kaksin voi silti olla yksin. Jossain vaiheessa ajautuu liikaa omaan maailmaansa ja kun siellä tuntee yksinäisyyttä ei löydä keinoja edes avun pyytämiseen. Itselle tuli ensin masennus, sitten parisuhde rikkoutui ja viimeisenä vaihdoin vieläpä ammattia. Kauppiuus ja perhe olivat ne asiat elämässä, joihin olin voimakkaasti itseni identifioinut. Käytännössä koko minuus piti rakentaa uudestaan. Perusasiat olivat siellä, mutta aivan sekaisin.

Itse olen sosiaalisuuden suhteen hyvin ristiriitainen henkilö, nuorempana hyvinkin ujo ja tarkkaileva, toisaalta halusin olla esillä ja osasin kyvyn heittäytyä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aikuisena olen huomannut yhä selvemmin, että tykkään olla esillä ja nautin ihmisten seurasta. It-alalla parasta oli uskomaton ajatusten vaihto kollegoiden kanssa, sama kaupassa asiakkaiden kohtaaminen ja työntekijöiden kanssa asioiden eteenpäin vieminen. Olen aina nauttinut olla porukalla, oli roolini mikä tahansa. Monesti otan isoa roolia, mutta se riippuu seurasta. Nykyisessä työssä pääsen tapaamaa upeita uusia ihmisiä jokaisena koulutuspäivänä. Lisäksi kollegani ovat huipputyyppejä. 

Vaikka näen ja tapaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia päivittäin ja saan siitä aina energiaa ei se silti ole sama kuin parisuhde ja hyvien ystävien seura. Yrittäjänäkin on kuitenkin melko yksinäisessä roolissa. Ei työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa kuitenkaan pääse sille yhteenkuuluvuuden tasolle, jota parisuhteen muodossa kaipaa. Kauppias ajalta se mitä eniten kaipaa on kuuluminen kauppias yhteisöön ja upeiden kollegoiden tapaaminen ja heidän kanssansa ajan viettäminen.

Ehkä tyypilliseen tapaan keskityin liikaa työhön ja ainoat syvälliset suhteet oli perhepiirissä. Laiminlöin vanhoja ystävyyksiä ja enkä luonut uusia. Suurin osa työn ulkopuolisista ihmiskontakteista oli vaimon puolen kavereiden ja heidän puolisoiden kanssa. Kun ero tuli olin käytännössä yksin. Monet vuotuiset perinteet entisen vaimon kavereiden tai hänen perheensä kanssa olivat tilaisuuksia, joihin minua ei tietenkään enää kutsuttu. Siinä sivussa menetin myös kauppias yhteisön jäsenyyden, jonka koin todella tärkeäksi. Itselläni on kuitenkin onneksi Isä, Äiti ja sisarukset sekä joukko lapsuuden ystäviä, jotka ovat aina valmiita juttelemaan/auttamaan vaikka itse en ole kovin aktiivinen ollutkaan. Mietin että aika monet ja uskoisin että tämä koskee enemmän miehiä ovat tällaisessa tilanteessa aivan yksin. Mitä asialle voi tehdä, en yksinkertaisesti vain tiedä.

Miten se yksinäisyys on mahdollista voittaa. Minusta se tarvitsee uuden parisuhteen ja rakkauden. Onko tämä mahdollista, sitä en tiedä. Uskoin yli puolet elämästäni, että olen löytänyt sen oikean ja ikuisen rakkauden, nyt olen jopa välillä kyseenalaistanut, oliko siinä mitään erityistä. 15-vuotias Ilari oli niin hormoneilla kyllästetty, että olisiko jokainen vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen osoitus merkinnyt ikuista ja ainoaa rakkautta.

Onko mahdollista yli neljäkymmentä vuotiaana löytää ihminen, johon ihastuu, huumaantuu ja sitten rakastuu. Löytyykö sitä taisteluparia, jonka kanssa voisi kokea sen seuraavan puolikkaan elämästä. Osa ystävistäni sanoo, että se onnistuu osa taas, on sitä mieltä, että se ei ole mahdollista. Tässä elämän tilanteessa on niin paljon enemmän vastuita, joita alkaa usein miettimään. Miten lapset? Miten työt? Miten asuminen? Olenko käynyt myös keskustelua siitä kuinka paljon parisuhteeseen voi investoida. Investointi terminä kuulostaa jo hassulta parisuhde asioissa, mutta sinänsä oikein. Monella, joka on kokenut pettymyksiä suhteissaan saattaa olla myös pelko uudesta pettymyksestä ja sen aiheuttamista tunteista ja siksi on vaikeaa sitoutua täysillä uusiin suhteisiin. Itse olen tässäkin asiassa all-in ihminen, laitetaan kaikki peliin ja mennään täysillä vaikka sitten päin seinää. Haluan tuntea tunteet voimakkaasti. Kaikista epäilyksistä huolimatta uskon ja toivon että tulevaisuus on tämänkin asian osalta aurinkoinen.

Lopuksi lainaus kotimaisen televisio viihteen legendalta Frank Papalta
"Kosketelkaa toisianne"