Elämää ketjukauppiaana osa 2 Kauppiasharjoittelu

2.3.2009 alkoi ensimmäinen työpäiväni ruokakaupassa. K-supermarket Löytis Nokialla oli tuttu kauppa asiakkaana, mutta lyhyttä kouluaikaista invetaari-iltaa lukuun ottamatta minulla ei ollut mitään tuntumaa kaupan arkeen. Tapani antoi minulle ensimmäiseksi tehtäväksi siistiä hyllyjä ja vetää tavaroita eteen. Kaupan perustyö, jonka merkitys monilta unohtuu. Jos hyllyt näyttävät täysiltä ja siisteiltä asiakkaat ostavat enemmän. Jos esimerkiksi suolapaketti alahyllyllä on jumissa peräseinässä kiinni ei asiakas sitä edes näe ilman konttaamista. Suomalainen asiakas ei kysy ja lähtee pettyneenä toiseen kauppaan, jossa tekee kaikki muutkin ostoksensa. Hyllyjen siistiminen on myös erittäin hyvä tapa tutustua kaupan valikoimiin, siinä samalla oppii mitä kaikkea on ja missä paikassa.

Koulutuksen alku meni pitkälti opetellessa kaupan eri työtehtäviä. Vaikka luenkin paljon ja opin asioita teoria tunneilla uskon silti, että oppisopimuskoulutus eli vanha mestari kisälli malli on mitä parhain tapa oppia ammatti kuin ammatti. Oppisopimuskoulutusta pitäisi minusta lisätä merkittävästi kaikessa koulutuksessa. Se sopii mielestäni niin 2. asteen tutkintoihin kuin myös korkeamman asteen tutkintoihin. Siinä yhdistyy hyvin niin teoria kuin käytännön osaaminen. Omasta mielestäni esimerkiksi lääkärin opinnotkin ovat tavallaan oppisopimuskoulutusta. https://yle.fi/uutiset/3-10194248 yleisradion juttu oppisopimuksen käytöstä Sveitsissä.

Itsellä oli paljon opittavaa siitä mitä käytännön työ kaupassa on. Tietojärjestelmät ja muut opin kyllä nopeasti. Se mitä opeteltiin lähi-jaksoilla eli yrittäjyyttä ja esimerkiksi taloushallintoa oli minulle varsin tuttua edellisestä elämästä. Kasvattikauppiasta Tapania minun täytyy erityisesti siitä, että antoi kaiken tiedon käyttöön. Sain tarkastella kaikkia raportteja ja tutustua yrityksen tilinpäätöksiin ja kun kyselin erityisesti Jussilta ja Wilmalta tuli aina hyviä vastauksia. Jussi oli käynyt saman koulun jo aikaisemmin ja Wilma oli minua edeltävällä kurssilla.

Alkuun minun tekemisiin oltiin varsin tyytyväisiä ja rekrytointipäällikkö oli sitä mieltä, että voisin lähteä saman tein suuryksikkövalmennukseen. Suuryksikkövalmennus on monesti edellytys supermarket tai citymarket kokoluokan kaupan saamiseen. Tässä kohtaa alkoi ensimmäisen kerran väsymys tulla kuvioihin. Työ kaupalla oli täyspäiväistä ja samalla yritin auttaa vaimoani keittiökaupan pyörittämisessä. Usein kaupan työpäivän jälkeen siirryin keittiöliikkeeseen tai vähintään tein kotona tarjouksia ja suunnitelmia koneella. Hoidin myös keittiöliikkeen taloushallinnon ja välillä kävin kantamassa kalusteitakin.

Kärsijänä tässä oli teoriaopiskelu. Kävin kyllä ahkerasti K-instituutissa lähiopiskelu jaksoilla, mutta kirjalliset tehtävät jäivät tekemättä. Koulutuksen lähestyessä jo loppuaan sain Keskolta ja instituutilta uhkavaatimuksen, että tehtävät pitää palauttaa tiettyyn päivämäärään mennessä. En tätä ole kovin monelle paljastanut, mutta tein kaikki 1,5 vuoden tehtävät viimeisenä mahdollisena päivänä noin kuuden tunnin aikana. Viimeisen palautin kello 23:54. Eli jäi jopa muutama minuutti aikaa rentoutua sen vuorokauden puolella.

Ymmärrän huolen opintojeni edistymisestä, mutta sitä en hyväksynyt, että samalla kyseenalaistettiin motivaationi ja sitoutumiseni itse oppimiseen. Jo ala-asteella minulla diagnosoitiin lukihäiriö, nykyään tunnetaan nimellä dysleksia. Osittain siitä syystä olen aina pelännyt kirjoittamista ja olen tuntenut, etten sitä osaa. Uskon että nämä rajoittavat uskomukset ovat osittain haitanneet akateemista uraani ja vaikeuttanut monta asiaa elämässäni. Tämä blogi on yksi iso askel näiden pelkojen ja uskomusten muuttamisessa.

Itse katsoin aina ensisijaisesti lojaliteettini kuuluvan perheelle, joka käytännössä tarkoitti että taloudenkin kannalta laitoin perheen yrityksen etusijalle ja sen jälkeen tuli K-supermarket Löytis ja vasta kolmantena omat opiskelut. Koin hyvin loukkaavana, kun jossain vaiheessa minun motivaatiota kyseenalaistettiin. Ne, jotka ovat kaupassa töissä tietävät, että kaupanalan palkat eivät päätä huimaa (aloitus palkka ensimmäisen vuoden myyjällä tällä hetkellä 10,84€/h ja harjoittelijalla 85% tästä) ja se aiheutti sen, että keittiöliike oli perheen talouden kannalta huomattavasti tärkeämpi. Esimerkiksi minä jäin muutaman kerran hoitamaan kipeitä lapsia sen takia että vaimon työ oli perheen kannalta merkittävämpää. Useimmiten kyllä yritimme saada lapset isovanhempien hoitoon, jos näin kävi.

Tässä vaiheessa koin, että jouduin harjoittelussa sivuraiteelle ja puheet suuryksikkö valmennuksesta loppuivat siihen. Olin myös hyvin epävarma olenko koskaan edes saamassa kauppapaikkatarjousta. Tässä vaiheessa ainoat omasta mielestäni inhimilliset reaktiot tulivat kasvattikauppiaaltani Tapanilta ja harjoittelijakollegaltani Wilmalta. He tuntuivat aidosti olevan huolissaan jaksamisestani. Kerran Tapani lähetti minut konkreettisesti kotiin nukkumaan ja minä tein töitä käskettyä.

Koulutus oli itsessään loistavaa. Kaupassa opin kaiken minkä kaupan arjesta halusin oppia. Opin myyjän tehtävät, osastovastaavan tehtävät ja esimiehen ja kauppiaan tehtävät. Lähiopetus jaksoilla hienointa mielestäni oli kurssilaisten tapaaminen ja keskustelut heidän kanssaan. Niissä keskusteluissa selvisi moni asia ja auttoi ymmärtämään kaupan toimintaa. Kesko järjesti myös tapaamisia, joissa eri kursseilta olevat saivat tutustua ja niissä oli myös toimivia kauppiaita pitämässä puheenvuoroja. Lähiopetus jaksojen opetukset yritystoiminnasta ja taloushallinnosta jne. olivat minulle ennestään tuttuja, mutta niistäkin käydyt keskustelut varsin opettavaisia.

Yksi asia, josta on pakko puhua, kun puhutaan K-kauppiuudesta ja ylipäätänsä yrittäjyydestä on sankarimyytti. Sankarimyytillä tarkoitan sitä, että yrittäjistä leivotaan työnsankareita jotka urhoollisesti käyttävät kaiken aikansa yrittämiseen. Elävät ja hengittävät vain yrittäjyydelle. Tämän myytin rakentamiseen syyllistyvät yrittäjät erityisesti itse. Todellisuuttahan tämä monesti on, mutta onko se hyvä tai tavoiteltava asia on sitten ihan eri juttu.

K-ryhmässä sankarimyyttiä rakennetaan monin tavoin. Sankarimyytin rakentaminen alkoi jo koulutuksen varhaisessa vaiheessa. Kauppias puheenvuoroja pitämään tuli kauppiaita, jotka olivat kokeneet kovia uransa alkuvaiheessa. näpistelyä ja rankkaa työntekoa ongelmia henkilökunnan kanssa jne. Ja nyt kun he olivat jo menestyneitä kauppiaita, tekivät edelleen pitkää päivää ja antoivat kauppiuudelle kaiken. Kesko on minusta varsin kaksinaismoralistinen, kun toisaalta yritettiin kertoa kuinka tärkeää, on pitää huolta itsestään ja toisaalta miten tärkeää on että kauppias käytännössä asuu kaupalla ja laittaa kaiken peliin ja vielä yhden kortin varaan. Kauppiaaksi lähtevän on laitettava kaikki peliin ja mielellään koko perheen ja suvun ja ystävät (tähän palaan myöhemmin). Oletuksena on vähintään 50h viikkotyö, joka ei edes sisällä muuta kuin kaupan töitä, siihen tulee lisäksi kaikki yrittäjälle kuuluvat velvollisuudet, taloushallinnon, rahahuollon, markkinoinnin, jne. Tähän myyttiä siis rakennetaan jo koulutuksessa ja lähestulkoon kaikki kauppiaat jatkavat tämän myytin rakentamista. Itse syyllistyin siihen yhtälailla. Samoin k-kauppiasliitto on mukana pönkittämässä tätä myyttiä ja se näkyy hyvin laajasti esimerkiksi K-ryhmän mainonnassa ja markkinoinnissa.

Kun koulutus alkoi lähentyä loppua ja valmistumisjuhlallisuudet olivat nurkan takana aloin miettimään yhdessä kurssikaverien kanssa, koska sitä ensimmäistä kauppapaikkaa tarjotaan. Osa kurssilaisista sai tarjouksen kesken kurssia, osa joutui odottamaan pidemmän aikaa. Osa ei lopulta ikänä lähtenyt kauppiaaksi.

Valmistuminen on hieno ja juhlallinen tilaisuus. Katajanokan Kasino oli meille varattu ja illallinen oli erittäin juhlava. Siitä sitten pitkän kaavan kautta lukuisiin yökerhoihin ja baareihin. Itse poistuin kesken juhlallisuuksien hetkeksi hotelliin vaihtamaan housuja kun puvun housut ratkesivat Zetorin tanssilattialla tehtyihin spagaatteihin. Olimme viimeinen kurssi, joka valmistui legendaarisesta Siikarannan koulutuskeskuksesta. Myöhemmin k-instituutti myi keskuksen ja koulutus siirtyi vaihteleviin koulutustiloihin ja enemmän verkon välityksellä tehtävään koulutukseen. Itse tykkäsin sisäoppilaitosmaisesta meiningistä ja uskon että se kasvatti meidän kurssia hyvin yhteen.

Kun olin valmistunut ajattelin, että olisi järkevämpää siirtyä ns. viimeistelyharjoitteluun johonkin pienenpään markettiin koska työskentely Pirkanmaan liikevaihdoltaan suurimmassa supermarketissa oli varmasti erilaista kuin lähiön kivijalkakaupassa. Oletuksena kuitenkin oli, että ensimmäinen kauppapaikka olisi juurikin pieni K-market.

Seuraava teksti käsittelee ensimmäistä kauppapaikkatarjousta ja miten se prosessi eteni ja kuinka lopulta aloitin K-kauppias uran.