2.3.2009 alkoi ensimmäinen työpäiväni ruokakaupassa. K-supermarket
Löytis Nokialla oli tuttu kauppa asiakkaana, mutta lyhyttä kouluaikaista invetaari-iltaa
lukuun ottamatta minulla ei ollut mitään tuntumaa kaupan arkeen. Tapani antoi
minulle ensimmäiseksi tehtäväksi siistiä hyllyjä ja vetää tavaroita eteen.
Kaupan perustyö, jonka merkitys monilta unohtuu. Jos hyllyt näyttävät täysiltä
ja siisteiltä asiakkaat ostavat enemmän. Jos esimerkiksi suolapaketti
alahyllyllä on jumissa peräseinässä kiinni ei asiakas sitä edes näe ilman konttaamista.
Suomalainen asiakas ei kysy ja lähtee pettyneenä toiseen kauppaan, jossa tekee
kaikki muutkin ostoksensa. Hyllyjen siistiminen on myös erittäin hyvä tapa
tutustua kaupan valikoimiin, siinä samalla oppii mitä kaikkea on ja missä
paikassa.
Koulutuksen alku meni pitkälti
opetellessa kaupan eri työtehtäviä. Vaikka luenkin paljon ja opin asioita
teoria tunneilla uskon silti, että oppisopimuskoulutus eli vanha mestari
kisälli malli on mitä parhain tapa oppia ammatti kuin ammatti. Oppisopimuskoulutusta
pitäisi minusta lisätä merkittävästi kaikessa koulutuksessa. Se sopii
mielestäni niin 2. asteen tutkintoihin kuin myös korkeamman asteen
tutkintoihin. Siinä yhdistyy hyvin niin teoria kuin käytännön osaaminen. Omasta
mielestäni esimerkiksi lääkärin opinnotkin ovat tavallaan oppisopimuskoulutusta.
https://yle.fi/uutiset/3-10194248 yleisradion juttu oppisopimuksen käytöstä Sveitsissä.
Itsellä oli paljon opittavaa
siitä mitä käytännön työ kaupassa on. Tietojärjestelmät ja muut opin kyllä
nopeasti. Se mitä opeteltiin lähi-jaksoilla eli yrittäjyyttä ja esimerkiksi
taloushallintoa oli minulle varsin tuttua edellisestä elämästä.
Kasvattikauppiasta Tapania minun täytyy erityisesti siitä, että antoi kaiken
tiedon käyttöön. Sain tarkastella kaikkia raportteja ja tutustua yrityksen
tilinpäätöksiin ja kun kyselin erityisesti Jussilta ja Wilmalta tuli aina hyviä
vastauksia. Jussi oli käynyt saman koulun jo aikaisemmin ja Wilma oli minua
edeltävällä kurssilla.
Alkuun minun tekemisiin oltiin
varsin tyytyväisiä ja rekrytointipäällikkö oli sitä mieltä, että voisin lähteä saman
tein suuryksikkövalmennukseen. Suuryksikkövalmennus on monesti edellytys supermarket
tai citymarket kokoluokan kaupan saamiseen. Tässä kohtaa alkoi ensimmäisen
kerran väsymys tulla kuvioihin. Työ kaupalla oli täyspäiväistä ja samalla
yritin auttaa vaimoani keittiökaupan pyörittämisessä. Usein kaupan työpäivän
jälkeen siirryin keittiöliikkeeseen tai vähintään tein kotona tarjouksia ja
suunnitelmia koneella. Hoidin myös keittiöliikkeen taloushallinnon ja välillä
kävin kantamassa kalusteitakin.
Kärsijänä tässä oli teoriaopiskelu. Kävin kyllä ahkerasti
K-instituutissa lähiopiskelu jaksoilla, mutta kirjalliset tehtävät jäivät
tekemättä. Koulutuksen lähestyessä jo loppuaan sain Keskolta ja instituutilta uhkavaatimuksen,
että tehtävät pitää palauttaa tiettyyn päivämäärään mennessä. En tätä ole kovin
monelle paljastanut, mutta tein kaikki 1,5 vuoden tehtävät viimeisenä
mahdollisena päivänä noin kuuden tunnin aikana. Viimeisen palautin kello 23:54.
Eli jäi jopa muutama minuutti aikaa rentoutua sen vuorokauden puolella.
Ymmärrän huolen opintojeni
edistymisestä, mutta sitä en hyväksynyt, että samalla kyseenalaistettiin
motivaationi ja sitoutumiseni itse oppimiseen. Jo ala-asteella minulla diagnosoitiin
lukihäiriö, nykyään tunnetaan nimellä dysleksia. Osittain siitä syystä olen
aina pelännyt kirjoittamista ja olen tuntenut, etten sitä osaa. Uskon että nämä
rajoittavat uskomukset ovat osittain haitanneet akateemista uraani ja
vaikeuttanut monta asiaa elämässäni. Tämä blogi on yksi iso askel näiden
pelkojen ja uskomusten muuttamisessa.
Itse katsoin aina ensisijaisesti lojaliteettini kuuluvan
perheelle, joka käytännössä tarkoitti että taloudenkin kannalta laitoin perheen
yrityksen etusijalle ja sen jälkeen tuli K-supermarket Löytis ja vasta
kolmantena omat opiskelut. Koin hyvin loukkaavana, kun jossain vaiheessa minun
motivaatiota kyseenalaistettiin. Ne, jotka ovat kaupassa töissä tietävät, että
kaupanalan palkat eivät päätä huimaa (aloitus palkka ensimmäisen vuoden
myyjällä tällä hetkellä 10,84€/h ja harjoittelijalla 85% tästä) ja se aiheutti sen,
että keittiöliike oli perheen talouden kannalta huomattavasti tärkeämpi.
Esimerkiksi minä jäin muutaman kerran hoitamaan kipeitä lapsia sen takia että vaimon
työ oli perheen kannalta merkittävämpää. Useimmiten kyllä yritimme saada lapset
isovanhempien hoitoon, jos näin kävi.
Tässä vaiheessa koin, että
jouduin harjoittelussa sivuraiteelle ja puheet suuryksikkö valmennuksesta loppuivat
siihen. Olin myös hyvin epävarma olenko koskaan edes saamassa kauppapaikkatarjousta.
Tässä vaiheessa ainoat omasta mielestäni inhimilliset reaktiot tulivat
kasvattikauppiaaltani Tapanilta ja harjoittelijakollegaltani Wilmalta. He
tuntuivat aidosti olevan huolissaan jaksamisestani. Kerran Tapani lähetti minut
konkreettisesti kotiin nukkumaan ja minä tein töitä käskettyä.
Koulutus oli itsessään loistavaa. Kaupassa opin kaiken minkä
kaupan arjesta halusin oppia. Opin myyjän tehtävät, osastovastaavan tehtävät ja
esimiehen ja kauppiaan tehtävät. Lähiopetus jaksoilla hienointa mielestäni oli
kurssilaisten tapaaminen ja keskustelut heidän kanssaan. Niissä keskusteluissa
selvisi moni asia ja auttoi ymmärtämään kaupan toimintaa. Kesko järjesti myös tapaamisia,
joissa eri kursseilta olevat saivat tutustua ja niissä oli myös toimivia
kauppiaita pitämässä puheenvuoroja. Lähiopetus jaksojen opetukset
yritystoiminnasta ja taloushallinnosta jne. olivat minulle ennestään tuttuja,
mutta niistäkin käydyt keskustelut varsin opettavaisia.
Yksi asia, josta on pakko puhua,
kun puhutaan K-kauppiuudesta ja ylipäätänsä yrittäjyydestä on sankarimyytti. Sankarimyytillä
tarkoitan sitä, että yrittäjistä leivotaan työnsankareita jotka urhoollisesti
käyttävät kaiken aikansa yrittämiseen. Elävät ja hengittävät vain
yrittäjyydelle. Tämän myytin rakentamiseen syyllistyvät yrittäjät erityisesti
itse. Todellisuuttahan tämä monesti on, mutta onko se hyvä tai tavoiteltava
asia on sitten ihan eri juttu.
K-ryhmässä sankarimyyttiä rakennetaan monin tavoin. Sankarimyytin
rakentaminen alkoi jo koulutuksen varhaisessa vaiheessa. Kauppias puheenvuoroja
pitämään tuli kauppiaita, jotka olivat kokeneet kovia uransa alkuvaiheessa.
näpistelyä ja rankkaa työntekoa ongelmia henkilökunnan kanssa jne. Ja nyt kun
he olivat jo menestyneitä kauppiaita, tekivät edelleen pitkää päivää ja
antoivat kauppiuudelle kaiken. Kesko on minusta varsin kaksinaismoralistinen,
kun toisaalta yritettiin kertoa kuinka tärkeää, on pitää huolta itsestään ja
toisaalta miten tärkeää on että kauppias käytännössä asuu kaupalla ja laittaa
kaiken peliin ja vielä yhden kortin varaan. Kauppiaaksi lähtevän on laitettava
kaikki peliin ja mielellään koko perheen ja suvun ja ystävät (tähän palaan
myöhemmin). Oletuksena on vähintään 50h viikkotyö, joka ei edes sisällä muuta kuin
kaupan töitä, siihen tulee lisäksi kaikki yrittäjälle kuuluvat velvollisuudet,
taloushallinnon, rahahuollon, markkinoinnin, jne. Tähän myyttiä siis rakennetaan jo koulutuksessa ja lähestulkoon kaikki kauppiaat jatkavat tämän myytin rakentamista. Itse syyllistyin siihen yhtälailla. Samoin k-kauppiasliitto on mukana pönkittämässä tätä myyttiä ja se näkyy hyvin laajasti esimerkiksi K-ryhmän mainonnassa ja markkinoinnissa.
Kun koulutus alkoi lähentyä
loppua ja valmistumisjuhlallisuudet olivat nurkan takana aloin miettimään
yhdessä kurssikaverien kanssa, koska sitä ensimmäistä kauppapaikkaa tarjotaan.
Osa kurssilaisista sai tarjouksen kesken kurssia, osa joutui odottamaan
pidemmän aikaa. Osa ei lopulta ikänä lähtenyt kauppiaaksi.
Valmistuminen on hieno ja juhlallinen tilaisuus. Katajanokan
Kasino oli meille varattu ja illallinen oli erittäin juhlava. Siitä sitten
pitkän kaavan kautta lukuisiin yökerhoihin ja baareihin. Itse poistuin kesken
juhlallisuuksien hetkeksi hotelliin vaihtamaan housuja kun puvun housut
ratkesivat Zetorin tanssilattialla tehtyihin spagaatteihin. Olimme viimeinen
kurssi, joka valmistui legendaarisesta Siikarannan koulutuskeskuksesta. Myöhemmin
k-instituutti myi keskuksen ja koulutus siirtyi vaihteleviin koulutustiloihin
ja enemmän verkon välityksellä tehtävään koulutukseen. Itse tykkäsin sisäoppilaitosmaisesta
meiningistä ja uskon että se kasvatti meidän kurssia hyvin yhteen.
Kun olin valmistunut ajattelin, että olisi järkevämpää siirtyä ns.
viimeistelyharjoitteluun johonkin pienenpään markettiin koska työskentely
Pirkanmaan liikevaihdoltaan suurimmassa supermarketissa oli varmasti erilaista
kuin lähiön kivijalkakaupassa. Oletuksena kuitenkin oli, että ensimmäinen
kauppapaikka olisi juurikin pieni K-market.
Seuraava teksti käsittelee ensimmäistä kauppapaikkatarjousta ja miten
se prosessi eteni ja kuinka lopulta aloitin K-kauppias uran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti