Yksinäisyydestä ja rakkaudesta.

Ihminen haluaa olla rakastettu,

sen puuttuessa ihailtu,

sen puuttuessa pelätty,
sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.

Ihminen haluaa herättää 

toisissa jonkinlaisia tunteita

Sielu jäätyy tyhjiössä

ja haluaa yhteyttä toisiin

hinnalla millä hyvänsä.

-Hjalmar Söderberg.

Tämän lainauksen luin ensimmäisen kerran Maaret Kallion kirjan Inhimillisiä kohtaamisia alusta. Se oli toisen kerran elämässä kun runo/mietelause iski päähän kuin pullo koskenkorvaa. Minut hyvin tuntevat tietävät, että kerran erehdyin nuorena miehenä kokeilemaan sitä koskenkorvan hätäistä juomista. Tämän blogin aiheina on avioero, yksinäisyys ja rakkaus.

https://www.facebook.com/herra.ylppo/posts/2199749466719604

"Täysin musertavaa tää yksinäisyys ja pohjaton kaipuu takaisin kotiin, joka yhtäkkiä vaan vietiin pois.""Perhe on ollut mun elämäni tärkein asia. Ylivoimaisesti. Ja kun tietää, ettei ole mitään pahaa kenellekään tehnyt. Silti se vaan otetaan pois. Ei pysty ymmärtämään. Joka päivä tekee mieli luovuttaa. Tosin joka päivä ei pääse edes sängystä ylös."

"Ei tahdo kestää. Olen vain itkenyt koko päivän. Asun yksin, ja kaipaan perhettäni joka sekunti."

Siinä on lainauksia Herra Ylpöltä ja miltä avioero hänestä tuntui. Jaoin Ilta-Sanomien jutun aiheesta aikaisemmin Facebookissa, koska nämä ajatukset koin myös voimakkaasti omakohtaisiksi. Toinen julkisuuden henkilö, jonka ajatuksia olen paljon miettinyt viime aikoina, on Hjallis Harkimo. Hjallis, jonka olen viime aikoina myös päässyt tapaamaan, kertoo kirjassaan paljon omista puolisoistaan ja rakkaudesta. Hjallis kertoo minun mielestäni varsin kauniisti siitä kuinka jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta hajoaa silloin kun tulee ensimmäinen avioero. Hän sanoo, vaikka rakkauden voi vielä uudestaan kokea se ei enää ikinä ole samanlaista. Usein hänen puheessaan tulee esiin Leena ja kuinka iso kunnioitus hänellä on Leenaa kohtaa kaikkien näiden vuosien jälkeenkin.

Oma parisuhteeni kesti 26 vuotta, ja tunsimme toisemme vielä kauemmin. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kasvoimme yhdessä aikuisiksi ja hänellä on ollut rooli suuressa osassa elämäni kokemuksia. Miksi kirjoitan tätä nyt, johtuu siitä, että aikaisemmin en tuntenut päässeeni riittävällä tasolla irti hänestä. Seuraava lauseeni saattaa vaarantaa arvoni parisuhde markkinoilla mutta sanon sen silti. Tulen aina rakastamaan ja arvostamaan entistä puolisoani ja muistelemaan hyvälle niitä lukemattomia kokemuksia ja seikkailuita, joita yhdessä koimme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisin palata yhteen tai etten haluaisi uutta parisuhdetta. Kävin jokin aika sitten treffeillä, joidenka aikana nainen totesi että miehellä kestää yleensä puolet siitä ajasta mitä parisuhde kesti päästä siitä eroon. Minulle ei sitten jäänyt muuta todettavaa kuin, että jos on vielä vapailla markkinoilla 12 vuoden päästä niin kokeillaan uudemman kerran.

On toisen kirjoituksen aihe analysoida mistä syystä suhde päättyi, mutta yksi niistä on tämänkin kirjoituksen aihe, yksinäisyys. Vaikka on kaksin voi silti olla yksin. Jossain vaiheessa ajautuu liikaa omaan maailmaansa ja kun siellä tuntee yksinäisyyttä ei löydä keinoja edes avun pyytämiseen. Itselle tuli ensin masennus, sitten parisuhde rikkoutui ja viimeisenä vaihdoin vieläpä ammattia. Kauppiuus ja perhe olivat ne asiat elämässä, joihin olin voimakkaasti itseni identifioinut. Käytännössä koko minuus piti rakentaa uudestaan. Perusasiat olivat siellä, mutta aivan sekaisin.

Itse olen sosiaalisuuden suhteen hyvin ristiriitainen henkilö, nuorempana hyvinkin ujo ja tarkkaileva, toisaalta halusin olla esillä ja osasin kyvyn heittäytyä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aikuisena olen huomannut yhä selvemmin, että tykkään olla esillä ja nautin ihmisten seurasta. It-alalla parasta oli uskomaton ajatusten vaihto kollegoiden kanssa, sama kaupassa asiakkaiden kohtaaminen ja työntekijöiden kanssa asioiden eteenpäin vieminen. Olen aina nauttinut olla porukalla, oli roolini mikä tahansa. Monesti otan isoa roolia, mutta se riippuu seurasta. Nykyisessä työssä pääsen tapaamaa upeita uusia ihmisiä jokaisena koulutuspäivänä. Lisäksi kollegani ovat huipputyyppejä. 

Vaikka näen ja tapaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia päivittäin ja saan siitä aina energiaa ei se silti ole sama kuin parisuhde ja hyvien ystävien seura. Yrittäjänäkin on kuitenkin melko yksinäisessä roolissa. Ei työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa kuitenkaan pääse sille yhteenkuuluvuuden tasolle, jota parisuhteen muodossa kaipaa. Kauppias ajalta se mitä eniten kaipaa on kuuluminen kauppias yhteisöön ja upeiden kollegoiden tapaaminen ja heidän kanssansa ajan viettäminen.

Ehkä tyypilliseen tapaan keskityin liikaa työhön ja ainoat syvälliset suhteet oli perhepiirissä. Laiminlöin vanhoja ystävyyksiä ja enkä luonut uusia. Suurin osa työn ulkopuolisista ihmiskontakteista oli vaimon puolen kavereiden ja heidän puolisoiden kanssa. Kun ero tuli olin käytännössä yksin. Monet vuotuiset perinteet entisen vaimon kavereiden tai hänen perheensä kanssa olivat tilaisuuksia, joihin minua ei tietenkään enää kutsuttu. Siinä sivussa menetin myös kauppias yhteisön jäsenyyden, jonka koin todella tärkeäksi. Itselläni on kuitenkin onneksi Isä, Äiti ja sisarukset sekä joukko lapsuuden ystäviä, jotka ovat aina valmiita juttelemaan/auttamaan vaikka itse en ole kovin aktiivinen ollutkaan. Mietin että aika monet ja uskoisin että tämä koskee enemmän miehiä ovat tällaisessa tilanteessa aivan yksin. Mitä asialle voi tehdä, en yksinkertaisesti vain tiedä.

Miten se yksinäisyys on mahdollista voittaa. Minusta se tarvitsee uuden parisuhteen ja rakkauden. Onko tämä mahdollista, sitä en tiedä. Uskoin yli puolet elämästäni, että olen löytänyt sen oikean ja ikuisen rakkauden, nyt olen jopa välillä kyseenalaistanut, oliko siinä mitään erityistä. 15-vuotias Ilari oli niin hormoneilla kyllästetty, että olisiko jokainen vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen osoitus merkinnyt ikuista ja ainoaa rakkautta.

Onko mahdollista yli neljäkymmentä vuotiaana löytää ihminen, johon ihastuu, huumaantuu ja sitten rakastuu. Löytyykö sitä taisteluparia, jonka kanssa voisi kokea sen seuraavan puolikkaan elämästä. Osa ystävistäni sanoo, että se onnistuu osa taas, on sitä mieltä, että se ei ole mahdollista. Tässä elämän tilanteessa on niin paljon enemmän vastuita, joita alkaa usein miettimään. Miten lapset? Miten työt? Miten asuminen? Olenko käynyt myös keskustelua siitä kuinka paljon parisuhteeseen voi investoida. Investointi terminä kuulostaa jo hassulta parisuhde asioissa, mutta sinänsä oikein. Monella, joka on kokenut pettymyksiä suhteissaan saattaa olla myös pelko uudesta pettymyksestä ja sen aiheuttamista tunteista ja siksi on vaikeaa sitoutua täysillä uusiin suhteisiin. Itse olen tässäkin asiassa all-in ihminen, laitetaan kaikki peliin ja mennään täysillä vaikka sitten päin seinää. Haluan tuntea tunteet voimakkaasti. Kaikista epäilyksistä huolimatta uskon ja toivon että tulevaisuus on tämänkin asian osalta aurinkoinen.

Lopuksi lainaus kotimaisen televisio viihteen legendalta Frank Papalta
"Kosketelkaa toisianne"