Avioero on myös taloudellinen katastrofi

Varoituksena lukijalle. Kirjoituksessani on oma käsitykseni avioeroon liittyvästä lainsäädännöstä ja muistakin yhteiskunnan toiminnoista. En ole juristi enkä tässä tapauksessa muuta kuin kokemusasiantuntija. Jos esittämissäni luvuissa tai väitteissä on jotain virheellistä, pyydän vilpittömästi ne minulle korjaamaan.

Suomi on yhteiskunta, joka on rakennettu siihen varaan, että perheen kumpikin aikuinen tienaa.  Olen käyttänyt esimerkkinä 37.000 euron vuosituloa, joka on varmasti täysiaikaiselle työntekijälle varsin yleinen. Jos siis perheessä on kaksi 37.000€ tienaavaa aikuista, jää heille käteen noin 53.000€ verojen ja veronluonteisten maksujen jälkeen (erilaisia vähennyksiä en ole laskenut tähän mukaan). Jos kuitenkin perheessä on yksi joka tienaa 74.000€ ja toinen ei tienaa mitään käteen jäävä summa pienenee 44.000 euroon, eli 9000 euroa vähemmän. Perheen talouden kannalta ei ole siis missään tapauksessa kannattavaa, että toinen vanhemmista olisi lasten kanssa ja toinen yrittäisi elättää perhettä. Kuitenkin 44.000 euroa on yli 3500 euroa kuussa, joka riittää kohtuulliseen elämiseen. Toki asuminen esimerkiksi 2 lapsisessa perheessä vie vähintään sen 1000€/kk mutta vastaavasti silloin saa sen parisataa lapsilisää siihen päälle. Tähän suurin syy on käsittämätön verotuksen progressio, jota Suomessa jostain syystä pidetään hienona asiana. Se on yksi syy, jonka takia haluan pakata matkalaukkuni välittömästi, kun lapseni ovat siinä iässä, että pärjäävät omillaan. Syitä on monta muutakin, mutta suurin syy on nimenomaan se että koen hyvin voimakkaasti Suomen maana jossa työntekoa ja yritteliäisyyttä ei arvosteta millään tavalla. Juhlapuheissa kyllä, mutta käytännössä ja lainsäädännössä ei mitenkään.

Mutta mitä tapahtuu sitten kun pariskunta syystä tai toisesta eroaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen toimimaan heti. Mitä nopeammin taloudelliset asiat saadaan selvitettyä sitä parempi ja jos vähänkään näyttää, että sopimukseen ei päästä hakekaa välittömästi pesänjakajaa käräjäoikeuden avustuksella. Omassa erossa olin naiivi ja uskoin aluksi jopa siihen, että avioliitolla olisi mahdollisuus eheytyä ja sen jälkeen pitkään siihen, että yhteisymmärrys ja kumpaakin osapuolta oikeudenmukaisesti kohteleva sopimus olisi mahdollinen. Selvittäkää siis yhteinen omaisuus mahdollisimman nopeasti. Omassa prosessissa olen myös huomannut, että aika moni asianajaja on täysin pihalla yritysomaisuuden jaosta. Ymmärrys yritysmuodoista, tilinpäätöksistä ja taseista on tolkuttoman huonolla tasolla. 

Avioliittoa harkitseville suosittelen ehdottomasti avioehtoa ja selkeitä pelisääntöjä siihen mitä perhettä elätetään. Onko kaikki yhteistä vai onko osa ns. omaa rahaa. Omassa parisuhteessa pidin itsestään selvyytenä sitä, että kaikki oli yhteistä. Meidän taipaleemme alkoi 15-vuotiaana ja olimme silloin ihan yhtä tyhjätaskuja kuin 26 vuotta myöhemminkin. Minä vastasin pääosan avioliitossamme perheen tuloista ja ex-puolisoni mm hoiti lapsia kotona. Tämä on minusta ihan hyvä järjestely, kunhan kumpikin osapuoli on sen yhdessä hyväksynyt. Tällöin minusta on aivan kohtuullista ja oikein että eron toteutuessa kaikki omaisuus ja velat jaetaan tasan kummallekin. Yhdessä on yritetty ja yhdessä on kaaduttu.

Suosittelen myös välittömästi hakemaan yhteiselämän lopettamista käräjäoikeudelta. Tämän jälkeen toinen osapuoli ei enää voi kiristää asumishyödyllä. Itselleni koko käsite asumishyöty tuli ilmi vasta vuosi eron voimaantulon jälkeen. Tästä syystä minulta vaaditaan yli 10.000 euroa, siitä että olen asunut yhteisessä asunnossa ja maksanut sen kaikki kulut (korot, lainanlyhennykset, sähköt, veden, vakuutukset ja jne.) lisäksi ex-puolisollani on ollut koko ajan pääsy asuntoon omilla avaimilla ja vapaus ottaa tarvitsemiaan tavaroita ja käyttää yhteistä omaisuutta. Lisäksi asunnossa on ollut hyvin paljon ex-puolisoni henkilökohtaisia tavaroita. Nähtäväksi jää millaiseen ratkaisuun pesänjakaja ja käräjäoikeus päätyy. Itse kyseenalaistan koko asumishyöty käsitteen ja yleisesti määrättyjä summia pidän täysin kohtuuttomina.

Joka tapauksessa, kun ero tulee syntyy kaksi yksinhuoltaja perhettä. Kulut moninkertaistuvat ja tulot yleensä pienevät. Nyt on maksettava kahdesta tai pahimmassa tapauksessa kolmesta asunnosta ja kumpikin voi tarvita oman auton lapsien kuljettelu maksaa ja tietyt perustarvikkeet pitää olla kummassakin taloudessa jne. Itselläni tapahtui samaan aikaan sekä tulotason romahdus kuin myös kulujen kasvaminen. 

Jos omaisuudesta ja veloista on päästy yhteisymmärrykseen, tulee sopia lasten huoltajuudesta ja mahdollisista elatusmaksuista. Omalla kohdalla päädyimme ensiksi sellaiseen ratkaisuun, että lapset saivat jäädä asumaan kotiinsa ja vanhemmat vaihtoivat viikoittain omaa kämppäänsä. Itse asuin siis joka toinen viikko vanhempieni luona ja joka toinen viikko vanhassa talossa lasteni kanssa. Matka työni tosin teki sen, että en vanhempieni talossa muutamaa yötä enempää nukkunut. Tämä järjestely on harvinainen ja meilläkin väliaikaiseksi tarkoitettu. Pian järjestely muuttui sellaiseksi normaaliksi viikko/viikko järjestelmäksi, eli lapset vaihtoivat asuntoa viikon välein. Monilla pareilla tämä on toiminut, mutta pidän sitä silti lapsien kannalta äärettömän raskaana.  Meillä ei asunnoilla ollut eroa kuin muutama kilometri. Mietin usein, miten isät tai äidit jotka joutuvat töidensä takia muuttamaan kaus hoitavat tämän ongelman. Lapset ja perheet sopeutuvat kyllä, mutta varmasti valtava syyllisyyden tunne kalvaa suurinta osaa vanhemmista.

Huoltajuus järjestelyjä on varmasti niin monta kuin on eronneita perheitäkin, mutta otan nyt tarkempaan käsittelyyn viikko/viikko järjestelmän. Vaihtoehtoinahan on joko yksinhuoltajuus tai yhteishuoltajuus. Se miten yksinhuoltajuus toteutuu, on oman osaamiseni ulkopuolella. Yhteishuoltajuudessa kuitenkin määritetään se, että toinen vanhempi on lähihuoltaja ja toinen etävanhempi, vaikka lapset olisivatkin kummallakin yhtä paljon. Sopimuksessa yleensä määritellään myös päivien määrä kuinka paljon lapset ovat etävanhemmalla. Tällä hetkellä Suomen laki ei anna mahdollisuutta, että lapsella olisi virallisesti kaksi kotia. Lähivanhempi on se jonka luona lapset virallisesti asuvat ja mm lapsilisät menevät tälle vanhemmalle. Lähivanhempi on oikeutettu myös lapsilisän yksinhuoltajalisään sekä muihin lapsiin liittyviin sosiaalitukiin. Etävanhempi on ns. yhteishuoltaja, mutta käytännössä lain silmissä yksin asuva sinkku, jolla on kuitenkin elatusvelvollisuus lapsiin. Esimerkiksi etävanhemman on turha haaveilla asumistuesta kämppään, jonne lapsetkin mahtuisivat. (asumisen hinta ja asumistuet ovat sitten ihan oman bloginsa väärtti)

Huoltajuuden lisäksi määritellään mahdolliset elatusavut. Elatusapukin voidaan joko yhteisesti sopia ja sen jälkeen lastenvalvoja sen sopimuksen vahvistaa. Jos yhteisesti ei sopuun päästä, voidaan tämäkin asia viedä käräjäoikeuden päätettäväksi. Elatusavussa huomioidaan lasten elatuksen tarve ja vanhempien elatuskyky sekä päivien määrä jonka lapset viettävät etävanhemman luona. Itse olen viimepäivinä tutkaillut ahkerasti seuraavaa laskuria http://www.sosiaalikollega.fi/virtu.fi/laskurit/elatusapulaskuri. Laskurista saa paljon mielenkiintoista tietoa ja käsittääkseni monet sopimukset ja oikeuden päätökset perustuvat vastaavaan laskuriin. Perusperiaatehan pitäisi olla, että jos yhdessä huolletaan kumpikin osallistuu lasten elatukseen samalla summalla. Näin se ei kuitenkaan mene. Muutama huomionarvoisa kohta laskurissa ansaitsee tarkempaa tarkastelua.

Ns. luonapitovähennys on varsin mielenkiintoinen. 13-17 vuotiaan lapsen peruselatustarpeeksi on laskettu 476 euroa. Jos lapsi viettää etävanhemmalla 13-15 yötä kuukaudessa (tyypillinen viikko/viikko) on luonapitovähennys 65,5€ joka käytännössä tarkoittaa sitä että etävanhemmalla on käytössä laskennallisesti 4 euroa 70 senttiä lasta kohti kun he ovat hänellä. Tämähän edellyttää sitä että lähivanhempi tekee kaikki hankinnat ja etävanhempi vastaa lähinnä välttämättömistä eli ruuasta hänen päivinään. Kuinka selität sen kuitenkin lapselle, että annan kyllä rahaa joka kuukausi entiselle puolisolle teidän hankintojanne ja muita asioita varten ja siksi en voi esimerkiksi sitä mopokorttia nyt kustantaa.  Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että vain lähivanhemman asumiskuluista lasketaan osa kuuluvan lapsille jotka siis nostavat lasten elatuksen tarvetta. Etävanhempi kuitenkin joutuu käytännössä hankkimaan myös asunnon jonne lapsetkin mahtuvat elämään ja hankkimaan sinne sängyt ja koulupöydät ja monta muuta tarpeellista asiaa.  

Elatustarpeen eli lasten kulujen lisäksi ratkaiseva tekijä on vanhempien elatuskyky, joka määrittää elatusavun määrää. Jos kumpikin vanhempi on pienituloinen (käytännössä keskituloinen) voi lähivanhempi saada Kelalta elatustukea noin 150€/kk/lapsi. Jos tuloissa on eroa ja toinen sattuu olemaan hyvätuloinen, kaatuu koko elatus hänen kontolleen. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska kyllähän omista lapsistaan pitää huolehtia. Se mitä se käytännössä kuitenkin tekee on se, että se tavallaan nostaa tuloista maksettavaa veroa entisestään (progressio kasvaa) tässä kohtaa osa veroista maksetaan vain ex-puolison tilille. Tämäkään ei kovasti kannusta työntekoon ja ahkeruuteen. Yksi iso epäkohta elatusavuissa on myös se, että etävanhempi ei pysty millään huolehtimaan siitä, että elatusapu oikeasti menee lapsille eikä esimerkiksi ex-puolison omaan elämään.

Vielä surullinen kysymys kaikille yksinhuoltaja etävanhemmille. Miten te pärjäätte niin henkisesti kuin taloudellisesti? Suomalainen keskituloinen saa noin 1800€/kk käteensä ja silloin ollaan jo aika hyvillä bruttopalkoilla. Jos on lapsia se asuminen vie sen 1000 euroa helposti. Etävanhempana et ole oikeutettu minkäänlaisiin tukiin koska laki katsoo sinun asuvan yksin. Noilla tuloilla ei tosin tarvitse todennäköisesti juurikaan elatusapuja maksella. 800€/kk ei ole paljon, jos sillä rahalla pitäisi vielä vuoroviikoin elättää kaksi teini-ikäistä.  Vinkkinä tähän loppuu, älkää erotko, mutta jos eroatte, hoitakaa se hyvin ja nopeasti, menkää mahdollisimman nopeasti uusiin naimisiin, muuttakaan Suomesta pois ja olkaa ahkeria. Ja muistakaa kosketella toisianne.