Keskustelukulttuurista

Miten keskustelemme?  Mikä on puheemme tarkoitus? Miten haluamme viestiä ja kommunikoida toisten ihmisten kanssa? Haluammeko että viestimme tulee kuulluksi ja johtaa toimintaa ja tuloksiin vai haluammeko ainoastaan riidellä ja provosoida? Keskustelemmeko pelkästään keskustelemisen vuoksi tai huudammeko omaa sanomaa, jotta kannattajiemme totuus vahvistuu? Kuuntelemmeko toisiamme ja ymmärrämmekö mitä kuulemme?

Kun annamme palautetta haluammeko, että asiat muuttuvat vai purammeko ainoastaan pahaa mieltämme? Kun kiitämme, kiitämmekö pakosta ja tavasta vai asiasta, joka on oikeasti kiitoksen arvoinen? Miten voisimme antaa palautetta ja keskustella tavalla, jonka jälkeen kummallakin osapuolella olisi mahdollisuus kehittyä ja kasvaa?

Olen melko vakuuttunut, että nyky-yhteiskuntamme suurimmat ongelman aiheuttajat ovat alkoholi, kofeiini ja (sosiaalinen) media. Nämä kaikki aiheuttavat meille univajetta ja sitä kautta henkistä ja fyysistä pahoinvointia. Yksi pahoinvoinnin ilmentymä on keskustelukulttuuri, joka tuntuu levittäytyvän jokaisella elämän osa-alueella. Myönnän että jo pikkupoikana kovia vittuilijoita arvostettiin. Kuka osasi sanoa toisesta jotain nokkelaa. Aina siinä liikuttiin rajamailla, mikä oli loukkaavaa ja mikä hurttia huumoria. Ymmärrän myös, että huumorilla (ironia, sarkasmi, mustahuumori, roastaaminen) on ollut ja tulee olemaan tarvetta. Klovnit ovat kautta-aikain pystyneet puhumaan totuuden ja muuttamaan käsityksiä.

Mietin paljon omaa tapaani keskustella ja se ei ole missään tapauksessa ollut mitä parhain. Olen usein asennoitunut keskusteluun väittelynä ja mielessä on ollut enemmänkin voitto kuin ajatusten vaihto. Olen myös osallistunut nettikeskusteluihin, joissa olen jyrkin sanankääntein haukkunut vihreät ja vähänkin vasempaan kallellaan olevat. Sama varmasti tapahtui myös yksityisissä keskusteluissa. Halusin olla enemmän äänessä kuin kuunnella mitä muilla oli sanottavaa. Koska luen jatkuvasti ja otan asioista selvää, usein nämä väittelyt myös voitin. Voittamalla väittelyt hävisin ehkä kuitenkin paljon enemmän ja ennen kaikkea en todennäköisesti muuttanut kenenkään mieltä ja tehnyt kenenkään oloa paremmaksi.

Sosiaalinen media on kärjistänyt selkeästi tätä keskustelukulttuurin syntymistä. Kun seuraa miten nykyään keskustellaan, on se varsin surullista seurattavaa. Ensiksi joku tekee jonkinlaisen aloitteen blogin, vlogin tai Facebook julkaisun. Monesti tämä julkaisu jo on provosoiva ja siinä asetetaan vastapuoli naurunalaiseksi. Sosiaalisen median luonteen takia julkaisut monesti tavoittavat vain asiasta samaa mieltä olevat ja kommenteissa tulee lähinnä kehuja alkuperäiselle kirjoittajalle ja lisänaureskelua viholliselle. Jos ympäristö on kuitenkin sellainen, että vastakkaisetkin mielipiteet sallitaan alkaa yleensä vastapuolen saarna omista ajatuksistaan usein varsinaista asiaa ei edes ole luettu. Hyvin nopeasti keskustelu menee asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin. Mitään asiallisia argumentteja ei osata esittää.

Olen usein miettinyt mihin tämä johtaa. Kävin aiheesta lyhyen keskustelun myös entisen perussuomalaisen puolueen puoluesihteerin kanssa. Ei varmasti ole salaisuus, että pidän perussuomalaisia järkevänä vaihtoehtona. Pidän heidän realistisesta ja faktoihin perustuvasta puolueohjelmastaan. Pidän myös Jussi Halla-ahoa älykkäimpänä puolueen puheenjohtajana tämän hetken Suomessa. Se mistä en pidä on hyvin puolueessa hyvin laajalle levinnyt retoriikka. Halla-ahokin hyvin älykkäästi näpäyttelee milloin ketäkin Twitterissä ja Facebookissa. Tähän tapaan keskustella kyllä syyllistyy tasapuolisesti jokainen puolue ja heidän ajatuksiaan kannattavat ryhmät.

Keskustelu menee usein pissimis-kisaksi siitä kuka servaa kenetkin parhaiten. Tämä johtaa siihen, että kumpikin osapuoli juhlii omia mestareitaan ja nauraa vastapuolelle. Kaivaudutaan yhä syvemmälle oman ideologian poteroihin. Hyvin moni politiikassa mukana oleva on tehnyt ideologiastaan uskonnon. Tässä vaiheessa edes faktat eivät auta, saati sitten vittuilu. Itse näkisin keskustelun tavoitteena olevan uusien ajatuksien luomisen ja asioiden eteenpäin viemisen. Provosoimalla ja haukkumalla et saa itsellesi yhtään uutta kannattajaa. Vanhojen kannattajien palvonnan kyllä varmistat.

Ollessani Afrikassa suunnittelemassa kehitysyhteistyöprojektia kuulin seuraavan sananlaskun. 

"Jos kaksi ihmistä tapaa ja he vaihtavat tavaroita, on heillä erotessa kummallakin edelleen vain yksi tavara. Jos kaksi ihmistä tapaa ja he vaihtavat ajatuksia on heillä erotessa kummallakin kolme ajatusta. Se alkuperäinen, toisen antama ja niistä muodostunut uusi ajatus."

Sananlasku jäi mieleeni, mutta sen sisäistämiseen meni monta vuotta. Oma muutosprosessini on kestänyt nyt noin 3-4 vuotta. Miten olen halunnut muuttua?  Ennen kaikkea olen halunnut tulla paremmaksi ihmiseksi ja isäksi, joka kuuntelee enemmän ja kyselee enemmän. Ammattini kouluttajana/valmentajana on auttanut minua tulemaan myös paremmaksi kuuntelijaksi. On uskomatonta huomata kuinka pelkästään kuuntelemalla voi tehdä ihmiselle paremman olon. Minulla ei ole enää myöskään pakonomaista tarvetta voittaa väittelyjä, vaikka tietäisinkin olevani oikeassa. Muutos on vaatinut valtavasti työtä ja on ollut vaikeaa ja monesti olen tieltä poikennut ja tulen poikkeamaan.

Lähtiessäni eduskuntavaaliehdokkaaksi päätin, että teen positiivisen kampanjan. Kerron minkälaisen maailman ja yhteiskunnan haluan, en sitä mikä nykyisessä on pielessä. Yritin olla maalailematta uhkakuvia. Kampanjan aikana opin niin paljon pelkästään kuuntelemalla ihmisiä. Viimeaikojen parhaimmista ja sydäntä lämmittävimmistä kommenteista sain kampanjan aikana. Eräs kansalainen sanoi, että "on ihanaa, kun joku kerrankin kuuntelee" ja toinen tuli ehdokaskollegalta "Sulla on kyllä tosi vahvat mielipiteet ja tuot ne voimakkaasti esille, mutta susta huomaa, että aidosti kuuntelet myös muita"

Keskustelukulttuuriin kuuluu oleellisesti, minkälaista palautetta annamme ja miten sen vastaanotamme. Esimerkkinä omasta elämästä kaksi saamaani palautetta.

"Kauppias voisi työntää tuon omahyväisen hymynsä perseeseen."

"Koulutus oli mukavan tiivis ja mielenkiintoinen. Avasi silmiä monelta osalta. Itsellä ollut ongelmia jaksamisen kansa, mutta koulutus antoi toivoa jatkoon. Kiitos."

Ensimmäistä ei valitettavasti voi kovin rakentavaksi sanoa. Onko palautteella todella tarkoitus purkaa ja levittää omaa pahaa oloa? Osaltaan näille pystyi nauramaan, mutta myönnän että jokainen tällainen vastaava palaute satutti. Rakentavakin palaute satutti mutta ne pyrin aina ottaa kiitoksella vastaan varsinkin, jos oli kyseessä epäkohta, johon pystyimme vaikuttamaan. Eniten ihmetyttää ihmisten ajatus siitä, että Kauppias tai ylipäätänsä kukaan tekisi työnsä tarkoituksella mahdollisimman huonosti. Minä uskon, että kaikki yrittävät kyllä parhaansa, mutta virheitä sattuu ja joskus ollaan väsyneitä eikä ajatella omia reaktioita loppuun asti. Olen sekä tyttärilleni että työkavereilleni sanonut, että jos kuitenkin olet töissä/koulussa yritä tehdä siitä mahdollisimman viihtyisää. Helpoiten sen tekee sillä, että on itse aktiivinen ja luo muille hyvää fiilistä.

Kauppias aikana valitettavasti suurin osa palautteesta oli tuollaista. Usein kiitoksen sanominen unohtuu, vaikka se mielessä käväiseekin. Kun palautetta erikseen pyydetään, tulee sitä kiitostakin enemmän. Toinen palaute on minun vetämästä koulutuksesta. Siellä palautteet ovat usein hyvin positiivisia. Tämä antaa tietysti hyvää mieltä ja tuntuu että tekee työtä, jolla on merkitys. Näihinkin erittäin positiivisiin palautteisiin kaipaisin sitä mitä voisimme parantaa. Jos ei saa palautetta ei voi kehittyä.

Miettikää, miten puhutte. Miten puhutte itsellenne, läheisillenne ja kaikille muille ihmisille. Antakaa kiitosta ja auttakaa muita olemaan parempia itsejään. Puheella ja kirjoituksilla on valtava voima meidän ajatuksiimme. Ja kun ajatukset muuttuvat toiminnaksi koko maailma muuttuu. Kiitokset Äidille ja Isälle siitä, että tartutitte minuun tiedon janon. Veljille, siskolle ja ystäville kiitokset monista keskusteluista ja väittelyistä, ne ovat tehneet minusta paremman ihmisen. Kollegoille kiitokset palautteista, jotka ovat auttaneet minua kehittymään ihmisenä ja ammatissani. Kiitokset ex-vaimolleni monista ikimuistoisista hetkistä ja erityinen kiitos lapsista. Kiitos nykyiselle tyttöystävälleni siitä, että opetit minulle niin monta asiaa joista tärkeimpänä pidän sitä että tiedän, että joku voi minua vielä rakastaa ja minä pystyn rakastamaan. Kiitokset kaikille kohtaamilleni ihmisille koko elämän varrelta. toisilla teistä on ollut isompi rooli kuin toisilla mutta jokainen kohtaaminen on ollut arvokas. Suurimmat kiitokset tyttärilleni, joka päivä te osoitatte kuinka fiksuja ja ajattelevia nuoria naisia te olette. Meillä ei ole mitään hätää, kun meillä on teidän kaltaisianne nuoria. Kiitos, että olette olemassa.