Olen Ilari ja olen suursyömäri

Miten suhtaudun ruokaan? Minkälaisia uskomuksia minulla on ruuasta ja syömisestä? Minkälaisena näen itseni ja kehoni? Milloin uskomukseni ovat Syntyneet? Varhaisimpia muistoja, joka tulee minulle ruuasta mieleen, oli Ruotsin reissu Viking Linen Rosellalla. Koko perhe meni syömään laivan buffet ravintolaan. Ennen ruokailua muistan, kuinka Isäni sanoi minulle ja veljilleni että nyt kun on maksettu, niin syödään sitten kunnolla. Samalla reissulla muistan Tukholmassa, kun menimme kiinalaiseen ravintolaan, jotka 80-luvulla olivat Suomessa vielä harvinaisia. Sielläkin tuli annoksia toisensa jälkeen pöytään ja muista humalluttavan tunteen, kun sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Ja minähän jaksoin, vaikka olin hyvin pienikokoinen poika.

Lapsuudessani oli monia muitakin samankaltaisia kokemuksia syömisestä. Joulupöydässä kerrottiin tarinaa Isäni isoisästä Erik Kustaa Juslénista jolla oli jouluna tapana käydä oksentamassa välillä jotta ruokaa mahtuisi enemmän. Kunnon roomalaisen juhlan tapaan. Jouluisin oli myös serkusten välisiä syömäkilpailuja. Minä olin pienin, mutta päätin jo silloin, että tässä hommassa minä tulen olemaan joskus paras.  Ollessani kymmenen vuotias osallistuin Nokian kaupungin 50-vuotis leirille, jossa oli ohjeistus, että ruokaa saa lautasen täyteen, mutta ei yhtään enempää. Minä fiksuna poikana en ottanut lautasta leirille, kuten kaikki muut vaan ison koirankupin, josta pystyi ahtamaan melkoisia annoksia. 

Sinänsä sain ihan hyvän ruokailu kasvatuksen ruokailuun liittyen. Aamiainen, koulussa lounas ja illalla oli aina lämminruoka odottamassa. Lisäksi useina päivinä koko perhe söi yhdessä, jolla on iso merkitys henkiselle hyvinvoinnille. Ruoka oli hyvää perusruokaa ainoastaan kasviksia ja muuta vihreätä olisi voinut olla enemmän. Olisinko syönyt, jos olisi ollut, en tiedä. Aamiainen oli ainoa ei niin terveellinen osuus. Tein itselleni yleensä litran Oboy kaakaota ja lisäksi söin kokonaisen ranskanleivän. Yksi tärkeä asia mitä sain kotoa, oli hyvät käytöstavat. Aina on parempi olla ihmisille ystävällinen kuin ilkeä. Syöminen oli siinäkin mielessä tärkeää, että kaikki perheen pojat olivat ahkeria urheilijoita ja kasvavia nuoria miehiä. Siskoni oli toki myös huippu-urheilija, mutta näihin karkeloihin hän ei kunnolla ehtinyt, kun oli minuakin 9 vuotta nuorempi.

Kouluruokailussa koin sen haasteena, että aina piti hakea niin paljon lisää kuin vain sai. Hyvillä käytöstavoilla pääsi pitkälle siinäkin. Veljeni olivat saaneet ruusun yläasteen keittäjiltä hyvästä käytöksestä ja erinomaisesta ruokahalusta. Lukio aikana sain joskus erityisluvan hakea lisää opettajien pöydästä, kun jonottamiseen olisi mennyt niin paljon aikaa. Näin aikoinani lukio aikaisen keittäjän yöelämässä ja hän muisti heti, kuinka suuresti olin arvostanut heidän ruokiaan ja muistanut aina lähtiessäni kiittää.

Kaiken aikaa aloin rakentaa itselleni suursyöjän sankari identiteettiä. Rax:ssa tuli syötyä 68 sliceä pizzaa ja Yliopisto aikana piti mennä yksin syömään suomen suurin pizza, jota ei ollut kukaan pystynyt aikaisemmin syömään edes kolmeen Pekkaan. Jossain vaiheessa suunnittelin tv ohjelma ennätystehtaaseen meneväni syömään 4kg Saarioisten maksalaatikkoa. Saarioinen oli jo lupautunut sponsoriksi. Tämä osallistuminen peruuntui, kun kauppias urani alkoi ja yrittäjän kiireet veivät kaiken tarmon. Oli aika, jolloin vakavasti harkitsin ammattisyöjän uraa. Ajatuksena lähteä kiertämään Yhdysvaltoja ja osallistua kunnon mättö ja nopeus kisoihin. K-Team päivillä voitin aikoinaan munkin syönnin epävirallisen suomenmestaruuden. Finaalissa piti syödä 5 munkkia mahdollisimman nopeasti ja minä suoriudun koko paketista nopeammin kuin muut finalistit edes ensimmäisestä. Edelleenkin kun näistä saavutuksistani kerron tunnen suurta ylpeyttä siitä mitä olen tehnyt. Ja haluan vieläkin joskus syödä paljon. Sitä ei vaan pitäisi tehdä joka päivä.

Kaikesta tästä syömisestä huolimatta paino pysyi normaalina hyvin pitkään. Olin treenimäärien suhteen käytännössä huippu-urheilija ja nuoren miehen aineenvaihdunta oli loistavalla tasolla. Ensimmäisiä askelia lihomisen taipaleella tapahtui vuonna 2002 kun ostin ensimmäisen oman auton. Siihen mennessä olin polkenut yliopistolle ja töihin, mutta nyt alkoi autoilun aikakausi. Työt ja opiskelut ja opiskelija järjestö veivät myös aikaa niin paljon, että muu harjoittelu jäi myös vähemmälle.  Ylipaino pysyi kuitenkin melko hyvin hallinnassa aina siihen asti, kunnes aloitin K-Ruoka kauppiaana. Olen kohtuullisen lihaksikas ja painoindeksien mukaan en ole ollut normaalipainoinen 8 luokan jälkeen, mutta vuoteen 2011 asti ylipaino oli lievää. Kun ura kauppiaana alkoi, alkoi myös painoa kertyä tasaisesti. Epä-inhimilliset työajat ja se yksinkertainen syy, että ravintoa oli käytännössä tarjolla rajattomasti. Söin koko ajan ja älyttömiä annoksia.  Usein vitsailin, että pitää syödä kaikki hävikki. Aika paljon sitä tulikin tehtyä. Siirtyessäni Kyröskoskelle kauppiaaksi kauppaan missä oli täysiverinen palvelutiski lämpimine ruokineen, se oli viimeinen niitti. Kauppias aika lihotti minua yli 40 kiloa. Se aika vei minulta sekä fyysisen että henkisen terveyden.

Puolivälissä uraa ilmoittauduin teeveestä tutun laihdutus firman asiakkaaksi. Sain ruokavalion ja säännölliset tapaamiset personal trainerin kanssa. Tässä oli vain yksi ongelma. Yrityksen ruokavalio perustui Fitness maailmasta tuttuun malliin, jossa syötiin koko ajan sinänsä terveellistä ruokaa. Itse alan yhä enemmän ja enemmän epäilemään välipalojen ja jatkuvan syömisen mielekkyyttä. Ihmisen pitää syödä vasta kun on nälkä ja ruokien väliin jättämisessä ei ole mitään vikaa. Ruokailua vielä suurempi vika ohjelmassa oli treenaaminen. Heräsin pääsääntöisesti klo 5 aamulla ja nyt kun ohjelma käski aamuairobiselle heräsin klo 4 aamulla. Kun tähän kaikkeen lisäsi sen, että päivittäinen lepoaikani oli noin 2-3 tuntia käytännössä romahdin 3 kuukaudessa. En jaksanut enää mitään kunnolla paitsi syödä.

Mikä tilanne on nyt. noin 50% ajasta syön terveellisesti noudattaen terveellistä ketogeenistä ruokavaliota ja paastoamista ja jaksottaista paastoamista. Olen päässyt yli 30 kilosta eroon kauppias ajan huippulukemista. Lihasmassaa ei ole käytännössä lähtenyt yhtään eli se mitä on hävinnyt, on rasvaa. Kuitenkin edelleen tulee suuria haluja syödä paljon ja jatkuvasti. Nykyinen matkatyöni on haastavaa ja usein on tullut tilanteita vastaan, että haluaa tutustua paikallisiin grilli erikoisuuksiin tai kun ajaa vaikka yötä myöten Rovaniemeltä kotia haluaa palkita itseään onnistuneesta reissusta ja ohjautuu Lielahden McDonald’sin autokaistalle. Tuntemattomia eivät ole myöskään 4 kilon pasta mättösessiot ja tämä voi tulla jopa sen McDonald’sin perään välittömästi.

Suurimpia syitä huonoihin ruokatapoihini ovat rakentamani uskomukset. Miten ajattelen itsestäni ja tavoistani. Sankari myytti, jota olen rakentanut myös muilla elämän alueilla on merkittävässä roolissa, edelleen kaikissa varsinkin julkisissa ruokailutilanteissa, minulla on vaikeuksia olla näyttämättä tätä erikoistaitoani. Haluan näyttää, että olen ainakin tässä hyvä. Toinen tärkeä tekijä on yhteisöllisyys. Olen aina yhdistänyt ruokailun elämän tärkeimpiin ja parhaisiin hetkiin. Aina kun on tapahtunut jotain merkittävää tai on ollut ystäviä, ja perhettä läsnä siihen on kuulunut herkulliset ruuat. Vaipuessani masennukseen ja rajoittaessani sosiaalisen kanssakäymiseni lähinnä ydinperheeseen ja työpiiriin koin saavani ruokailusta sitä samaa fiilistä jota koin näissä yhteisissä hetkissä ja tilaisuuksissa.  Myös halu palkita itseään ahkerasta työstä ja onnistumisista ruualla kuuluu näihin juurisyihin

Olen myös miettinyt omaa kehonkuvaani. Missä vaiheessa aloin miettimään olevani läski ja sairas, joka ei ansaitse parempaa. alle 25 vuotiaana pidin kehoani huippuunsa viritettynä lähes jumalaisena kroppana, joka pystyi uskomattomiin asioihin. En missään vaiheessa esimerkiksi murrosiässä miettinyt kelpaanko tällaisena. Tiesin että olen keholtani hyvän näköinen. Minulla kesti kauan ymmärtää, että peilistä näkyi keski-ikäinen ylipainoinen mies, joka päätyy ennen-aikaiseen hautaan, jos jatkaa samalla mallilla. Lihas-kuntoni on ollut aina erinomainen kaikkina aikoina ja usein sitä mietti, että leveät hartiat vaan kasvaa, kun tulee siihen rasvaa vähän päälle. Useimmilla sairaalloisen ylipainon omaavilla on joku vaikea trauma monissa tapauksissa myös hyväksikäyttöä taustalla. Aina ihminen pyrkii jollain tavalla suojelemaan itseään joltain. Itse pohdin, onko minulla jokin yksittäinen tapahtuma tai asia, joka on johtanut tähän. En usko, että sellaista on, ellei masennuksen alkamista voida pitää yhtenä syynä. Masennuskin varmasti on ollut mukana kehityksessä sekä syyn että seurauksen muodossa. Mitä haluan itsessäni suojella ei ole minulle vielä selvinnyt ja toivonkin että tämä nyt käynnissä oleva paasto toisin siihen jotain valoa.

Miten tästä sitten eteenpäin. Käytän NLP- ja Life Coach tekniikoita rajoittavien uskomusten muokkaamiseen. Tapojani muokkaan erilaisilla tekniikoilla. Tiedän että olen hyvä monessa asiassa, nyt vain on aika saada koko Ilari se uskomaan. Syöminen ei enää ole sankaruuden mitta. Sosiaalisissa suhteissa keskityn olemaan läsnä ja nauttimaan siitä tärkeimmästä eli lähimmäisistä ja vuorovaikutuksesta, yhteydestä toiseen ihmiseen. Näin itseni taas kehossa, jossa minun on hyvä olla, kroppa joka tekee mitä tahdon ja tuntuu kevyeltä ihanalta minussa ja jonka todellakin ansaitsen. Ruualla palkitsemisen sijaan aion palkita itseni vaikka hieronnalla, joka varmasti tulee tarpeeseen reenien väsyttämiin lihaksiin. Vaikka olenkin itse valmentaja ja kouluttaja käytän tässä kollegoita apuna. He osaavat kysyä oikeita kysymyksiä, jotta oivallus sisälläni aukeaa.

Ratkaisut painonhallintaan eivät ole dieetit ja paastot tai urheilu ja pillerit. Tie hyvään elämään löytyy omista oivalluksista ja hyvistä ihmissuhteista. Laittakaa pää kuntoon niin kroppa seuraa perässä. Käyttäjää valmentajia tekemään teidän elämästänne parempaa, koska kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä yksin.

Kiitos kaikille, jotka ovat minua valmentaneet ja muulla tavalla tukeneet.