Olen Ilari ja olen suursyömäri

Miten suhtaudun ruokaan? Minkälaisia uskomuksia minulla on ruuasta ja syömisestä? Minkälaisena näen itseni ja kehoni? Milloin uskomukseni ovat Syntyneet? Varhaisimpia muistoja, joka tulee minulle ruuasta mieleen, oli Ruotsin reissu Viking Linen Rosellalla. Koko perhe meni syömään laivan buffet ravintolaan. Ennen ruokailua muistan, kuinka Isäni sanoi minulle ja veljilleni että nyt kun on maksettu, niin syödään sitten kunnolla. Samalla reissulla muistan Tukholmassa, kun menimme kiinalaiseen ravintolaan, jotka 80-luvulla olivat Suomessa vielä harvinaisia. Sielläkin tuli annoksia toisensa jälkeen pöytään ja muista humalluttavan tunteen, kun sai syödä niin paljon kuin jaksoi. Ja minähän jaksoin, vaikka olin hyvin pienikokoinen poika.

Lapsuudessani oli monia muitakin samankaltaisia kokemuksia syömisestä. Joulupöydässä kerrottiin tarinaa Isäni isoisästä Erik Kustaa Juslénista jolla oli jouluna tapana käydä oksentamassa välillä jotta ruokaa mahtuisi enemmän. Kunnon roomalaisen juhlan tapaan. Jouluisin oli myös serkusten välisiä syömäkilpailuja. Minä olin pienin, mutta päätin jo silloin, että tässä hommassa minä tulen olemaan joskus paras.  Ollessani kymmenen vuotias osallistuin Nokian kaupungin 50-vuotis leirille, jossa oli ohjeistus, että ruokaa saa lautasen täyteen, mutta ei yhtään enempää. Minä fiksuna poikana en ottanut lautasta leirille, kuten kaikki muut vaan ison koirankupin, josta pystyi ahtamaan melkoisia annoksia. 

Sinänsä sain ihan hyvän ruokailu kasvatuksen ruokailuun liittyen. Aamiainen, koulussa lounas ja illalla oli aina lämminruoka odottamassa. Lisäksi useina päivinä koko perhe söi yhdessä, jolla on iso merkitys henkiselle hyvinvoinnille. Ruoka oli hyvää perusruokaa ainoastaan kasviksia ja muuta vihreätä olisi voinut olla enemmän. Olisinko syönyt, jos olisi ollut, en tiedä. Aamiainen oli ainoa ei niin terveellinen osuus. Tein itselleni yleensä litran Oboy kaakaota ja lisäksi söin kokonaisen ranskanleivän. Yksi tärkeä asia mitä sain kotoa, oli hyvät käytöstavat. Aina on parempi olla ihmisille ystävällinen kuin ilkeä. Syöminen oli siinäkin mielessä tärkeää, että kaikki perheen pojat olivat ahkeria urheilijoita ja kasvavia nuoria miehiä. Siskoni oli toki myös huippu-urheilija, mutta näihin karkeloihin hän ei kunnolla ehtinyt, kun oli minuakin 9 vuotta nuorempi.

Kouluruokailussa koin sen haasteena, että aina piti hakea niin paljon lisää kuin vain sai. Hyvillä käytöstavoilla pääsi pitkälle siinäkin. Veljeni olivat saaneet ruusun yläasteen keittäjiltä hyvästä käytöksestä ja erinomaisesta ruokahalusta. Lukio aikana sain joskus erityisluvan hakea lisää opettajien pöydästä, kun jonottamiseen olisi mennyt niin paljon aikaa. Näin aikoinani lukio aikaisen keittäjän yöelämässä ja hän muisti heti, kuinka suuresti olin arvostanut heidän ruokiaan ja muistanut aina lähtiessäni kiittää.

Kaiken aikaa aloin rakentaa itselleni suursyöjän sankari identiteettiä. Rax:ssa tuli syötyä 68 sliceä pizzaa ja Yliopisto aikana piti mennä yksin syömään suomen suurin pizza, jota ei ollut kukaan pystynyt aikaisemmin syömään edes kolmeen Pekkaan. Jossain vaiheessa suunnittelin tv ohjelma ennätystehtaaseen meneväni syömään 4kg Saarioisten maksalaatikkoa. Saarioinen oli jo lupautunut sponsoriksi. Tämä osallistuminen peruuntui, kun kauppias urani alkoi ja yrittäjän kiireet veivät kaiken tarmon. Oli aika, jolloin vakavasti harkitsin ammattisyöjän uraa. Ajatuksena lähteä kiertämään Yhdysvaltoja ja osallistua kunnon mättö ja nopeus kisoihin. K-Team päivillä voitin aikoinaan munkin syönnin epävirallisen suomenmestaruuden. Finaalissa piti syödä 5 munkkia mahdollisimman nopeasti ja minä suoriudun koko paketista nopeammin kuin muut finalistit edes ensimmäisestä. Edelleenkin kun näistä saavutuksistani kerron tunnen suurta ylpeyttä siitä mitä olen tehnyt. Ja haluan vieläkin joskus syödä paljon. Sitä ei vaan pitäisi tehdä joka päivä.

Kaikesta tästä syömisestä huolimatta paino pysyi normaalina hyvin pitkään. Olin treenimäärien suhteen käytännössä huippu-urheilija ja nuoren miehen aineenvaihdunta oli loistavalla tasolla. Ensimmäisiä askelia lihomisen taipaleella tapahtui vuonna 2002 kun ostin ensimmäisen oman auton. Siihen mennessä olin polkenut yliopistolle ja töihin, mutta nyt alkoi autoilun aikakausi. Työt ja opiskelut ja opiskelija järjestö veivät myös aikaa niin paljon, että muu harjoittelu jäi myös vähemmälle.  Ylipaino pysyi kuitenkin melko hyvin hallinnassa aina siihen asti, kunnes aloitin K-Ruoka kauppiaana. Olen kohtuullisen lihaksikas ja painoindeksien mukaan en ole ollut normaalipainoinen 8 luokan jälkeen, mutta vuoteen 2011 asti ylipaino oli lievää. Kun ura kauppiaana alkoi, alkoi myös painoa kertyä tasaisesti. Epä-inhimilliset työajat ja se yksinkertainen syy, että ravintoa oli käytännössä tarjolla rajattomasti. Söin koko ajan ja älyttömiä annoksia.  Usein vitsailin, että pitää syödä kaikki hävikki. Aika paljon sitä tulikin tehtyä. Siirtyessäni Kyröskoskelle kauppiaaksi kauppaan missä oli täysiverinen palvelutiski lämpimine ruokineen, se oli viimeinen niitti. Kauppias aika lihotti minua yli 40 kiloa. Se aika vei minulta sekä fyysisen että henkisen terveyden.

Puolivälissä uraa ilmoittauduin teeveestä tutun laihdutus firman asiakkaaksi. Sain ruokavalion ja säännölliset tapaamiset personal trainerin kanssa. Tässä oli vain yksi ongelma. Yrityksen ruokavalio perustui Fitness maailmasta tuttuun malliin, jossa syötiin koko ajan sinänsä terveellistä ruokaa. Itse alan yhä enemmän ja enemmän epäilemään välipalojen ja jatkuvan syömisen mielekkyyttä. Ihmisen pitää syödä vasta kun on nälkä ja ruokien väliin jättämisessä ei ole mitään vikaa. Ruokailua vielä suurempi vika ohjelmassa oli treenaaminen. Heräsin pääsääntöisesti klo 5 aamulla ja nyt kun ohjelma käski aamuairobiselle heräsin klo 4 aamulla. Kun tähän kaikkeen lisäsi sen, että päivittäinen lepoaikani oli noin 2-3 tuntia käytännössä romahdin 3 kuukaudessa. En jaksanut enää mitään kunnolla paitsi syödä.

Mikä tilanne on nyt. noin 50% ajasta syön terveellisesti noudattaen terveellistä ketogeenistä ruokavaliota ja paastoamista ja jaksottaista paastoamista. Olen päässyt yli 30 kilosta eroon kauppias ajan huippulukemista. Lihasmassaa ei ole käytännössä lähtenyt yhtään eli se mitä on hävinnyt, on rasvaa. Kuitenkin edelleen tulee suuria haluja syödä paljon ja jatkuvasti. Nykyinen matkatyöni on haastavaa ja usein on tullut tilanteita vastaan, että haluaa tutustua paikallisiin grilli erikoisuuksiin tai kun ajaa vaikka yötä myöten Rovaniemeltä kotia haluaa palkita itseään onnistuneesta reissusta ja ohjautuu Lielahden McDonald’sin autokaistalle. Tuntemattomia eivät ole myöskään 4 kilon pasta mättösessiot ja tämä voi tulla jopa sen McDonald’sin perään välittömästi.

Suurimpia syitä huonoihin ruokatapoihini ovat rakentamani uskomukset. Miten ajattelen itsestäni ja tavoistani. Sankari myytti, jota olen rakentanut myös muilla elämän alueilla on merkittävässä roolissa, edelleen kaikissa varsinkin julkisissa ruokailutilanteissa, minulla on vaikeuksia olla näyttämättä tätä erikoistaitoani. Haluan näyttää, että olen ainakin tässä hyvä. Toinen tärkeä tekijä on yhteisöllisyys. Olen aina yhdistänyt ruokailun elämän tärkeimpiin ja parhaisiin hetkiin. Aina kun on tapahtunut jotain merkittävää tai on ollut ystäviä, ja perhettä läsnä siihen on kuulunut herkulliset ruuat. Vaipuessani masennukseen ja rajoittaessani sosiaalisen kanssakäymiseni lähinnä ydinperheeseen ja työpiiriin koin saavani ruokailusta sitä samaa fiilistä jota koin näissä yhteisissä hetkissä ja tilaisuuksissa.  Myös halu palkita itseään ahkerasta työstä ja onnistumisista ruualla kuuluu näihin juurisyihin

Olen myös miettinyt omaa kehonkuvaani. Missä vaiheessa aloin miettimään olevani läski ja sairas, joka ei ansaitse parempaa. alle 25 vuotiaana pidin kehoani huippuunsa viritettynä lähes jumalaisena kroppana, joka pystyi uskomattomiin asioihin. En missään vaiheessa esimerkiksi murrosiässä miettinyt kelpaanko tällaisena. Tiesin että olen keholtani hyvän näköinen. Minulla kesti kauan ymmärtää, että peilistä näkyi keski-ikäinen ylipainoinen mies, joka päätyy ennen-aikaiseen hautaan, jos jatkaa samalla mallilla. Lihas-kuntoni on ollut aina erinomainen kaikkina aikoina ja usein sitä mietti, että leveät hartiat vaan kasvaa, kun tulee siihen rasvaa vähän päälle. Useimmilla sairaalloisen ylipainon omaavilla on joku vaikea trauma monissa tapauksissa myös hyväksikäyttöä taustalla. Aina ihminen pyrkii jollain tavalla suojelemaan itseään joltain. Itse pohdin, onko minulla jokin yksittäinen tapahtuma tai asia, joka on johtanut tähän. En usko, että sellaista on, ellei masennuksen alkamista voida pitää yhtenä syynä. Masennuskin varmasti on ollut mukana kehityksessä sekä syyn että seurauksen muodossa. Mitä haluan itsessäni suojella ei ole minulle vielä selvinnyt ja toivonkin että tämä nyt käynnissä oleva paasto toisin siihen jotain valoa.

Miten tästä sitten eteenpäin. Käytän NLP- ja Life Coach tekniikoita rajoittavien uskomusten muokkaamiseen. Tapojani muokkaan erilaisilla tekniikoilla. Tiedän että olen hyvä monessa asiassa, nyt vain on aika saada koko Ilari se uskomaan. Syöminen ei enää ole sankaruuden mitta. Sosiaalisissa suhteissa keskityn olemaan läsnä ja nauttimaan siitä tärkeimmästä eli lähimmäisistä ja vuorovaikutuksesta, yhteydestä toiseen ihmiseen. Näin itseni taas kehossa, jossa minun on hyvä olla, kroppa joka tekee mitä tahdon ja tuntuu kevyeltä ihanalta minussa ja jonka todellakin ansaitsen. Ruualla palkitsemisen sijaan aion palkita itseni vaikka hieronnalla, joka varmasti tulee tarpeeseen reenien väsyttämiin lihaksiin. Vaikka olenkin itse valmentaja ja kouluttaja käytän tässä kollegoita apuna. He osaavat kysyä oikeita kysymyksiä, jotta oivallus sisälläni aukeaa.

Ratkaisut painonhallintaan eivät ole dieetit ja paastot tai urheilu ja pillerit. Tie hyvään elämään löytyy omista oivalluksista ja hyvistä ihmissuhteista. Laittakaa pää kuntoon niin kroppa seuraa perässä. Käyttäjää valmentajia tekemään teidän elämästänne parempaa, koska kaikkea ei todellakaan tarvitse tehdä yksin.

Kiitos kaikille, jotka ovat minua valmentaneet ja muulla tavalla tukeneet.

Testosteronivaje

Testosteroni, Adrenaliini, Insuliini, Kortisoli, Endorfiini, Dopamiini. Mitäs ne ovat? Ne ovat hormoneja. Jos yksinkertaistetaan hormonien tarkoitus, on ylläpitää tasapainoa. Jos tämä tasapaino järkkyy voi siitä seurata useita ongelmia. Hormonit aiheuttavat vaikuttavat oikeastaan kaikkeen ihmisen elämässä. Ne vaikuttavat sekä mieleen että kehoon. 

Kuten suurin osa tietää reilu 4 vuotta sitten minulle tehtiin masennus ja ahdistuneisuus häiriö diagnoosi. Ensimmäinen asia mitä minulle määrättiin, oli SSRI-lääkettä, jossa vaikuttava aine oli essitalopraami. SSRI-lääke tarkoittaa selektiiviset serotoniinin takaisinoton estäjät. Serotoniini on myös hormoni joka mm vaikuttaa mielialaan. (täältä lisää tietoa https://fi.wikipedia.org/wiki/Serotoniini ). Samalla sain myös ohjeet etsiä itselleni sopivan psykoterapeutin.  Jostain syystä en kokenut lääkkeiden syömistä ratkaisuna vaan totesin että minulle sopii paljon paremmin oman mielen uuttaminen. En missään tapauksessa suosittele kenellekään omin päin lääkityksen lopettamista, kuten minä tein. 

Nyt jälkikäteen mietin, että ratkaisu saattoi olla ihan hyvä. Olen sen jälkeen yrittänyt muuttaa elintapoja, ja mielen tila on mennyt voimakkaasti parempaan suuntaa. Viime kesänä heräsin ystävän kanssa käydyn keskustelun jälkeen miettimään olisiko minulla testosteroni vaje. Jos näin olisi SSRI-lääkkeistä luopuminen saattoi olla oikea ratkaisu. SSRI-lääkkeet voivat aiheuttaa mm testosteroni vajetta. Mikä on syynä mihinkin, sitä on vaikea sanoa. Testosteroni vaje aiheuttaa masennuksen tunteita ja masennus vajetta. Ylipaino aiheuttaa vajetta ja vaje ylipainoa. Masennukseeni on varmasti monta tekijää, joita yritän avata jossain toisessa kirjoituksessa. Nyt kuitenkin kaivoin esiin miltä testosteroni vajeen oireet näyttävät.

• Vähentynyt seksuaalinen halu
• Erektiovaikeudet (aamuerektiot loppuvat)
• Lihasmassa ja -voima vähenee
• Nivel- tai lihaskipu
• Masennuksen tunteet ja/tai ärtymys
• Väsymys
• Univaikeudet
• Keskittymisvaikeudet
• Huonontunut muisti
• Äkillinen hikoilu ja kuumat aallot
• Vähentynyt parrankasvu
• keskivartalolihavuus.

No noistahan osui ja upposi kaikki. Eipä muuta kuin työterveyteen ja pyysin verikokeita. Ensimmäisessä verikokeessa mitattiin vain ns. kokonais-testosteroni S-Testo. Vain murto-osa testosteronista on vapaana. Tästä mittauksesta sain vain vähän viite-arvon alittavan tason eli 9,8 nmol/l  (viitearvo 10-38). Koska tärkeämpää on niin sanottu vapaa testosteroni TestoVL. Mikäli vapaa testosteroni on alle 225 pmol/l, tulos puhuu testosteronihoidon aloittamisen puolesta, minulla arvo oli 160 pmol/l. Ensimmäinen vaihtoehto ei tietenkään ole hoidon aloittaminen vaan laihdutus, liikunta, oikea ruokavalio, stressin välttely, tupakoinnin lopettaminen ja alkoholin käytön vähentäminen. No olin jo reilusti laihduttanut, liikunta oli kunnossa ja ruokavaliokin ajoittain. Tupakkaa en ole ikinä maistanut ja alkoholin käyttö on aika lailla minimissään. Stressi kaikkein näiden vuosien aikana on varmasti vaikuttanut minun terveyteeni monella tavalla negatiivisesti, mutta sekin on viimeisinä vuosina vähentynyt merkittävästi.

Hormoni hoidoilla on aina omat riskinsä, joista yleisin on se että kehon oma hormoni tuotanto häiriintyy tai jopa lakkaa. Testostori-hoidossa pitää erityisesti seurata eturauhasen tilaa. Jos PSA arvot alkaa kasvaa tai varsinkin jos todetaan eturauhassyöpä pitää hoito lopettaa. Hoidot aloitettiin ensi Testavan testosteroni geelillä, jota olen nyt käyttänyt vajaan viikon. Mielenkiinnolla seuraan mihin tämä johtaa. 2 viikon käytön jälkeen on ensimmäinen tarkistus ja sitten 35 päivän jälkeen. 

Hormonien rooli meidän hyvinvoinnissamme on niin merkittävä, että suosittelen kaikkia miettimään ja tarvittaessa mittaamaan omia arvojansa. Moneen ongelmaan suosittelen kokeilemaan ensimmäiseksi Keto-geenistä ruokavaliota ja paastoamista.  Palaillaan muihin hormoneihin ja niiden vaikutuksiin seuraavissa kirjoituksissa. Kiitos ja näkemiin. 

Sama videona

P.S sain Hesarin jutun jälkeen monta yhteydenottoa ja yksi oli hyvä vaihtoehto mitata testosteri arvonsa ja kohtuu edullisesti. Voi mìtata muutakin

https://www.puhti.fi/

Keskustelukulttuurista

Miten keskustelemme?  Mikä on puheemme tarkoitus? Miten haluamme viestiä ja kommunikoida toisten ihmisten kanssa? Haluammeko että viestimme tulee kuulluksi ja johtaa toimintaa ja tuloksiin vai haluammeko ainoastaan riidellä ja provosoida? Keskustelemmeko pelkästään keskustelemisen vuoksi tai huudammeko omaa sanomaa, jotta kannattajiemme totuus vahvistuu? Kuuntelemmeko toisiamme ja ymmärrämmekö mitä kuulemme?

Kun annamme palautetta haluammeko, että asiat muuttuvat vai purammeko ainoastaan pahaa mieltämme? Kun kiitämme, kiitämmekö pakosta ja tavasta vai asiasta, joka on oikeasti kiitoksen arvoinen? Miten voisimme antaa palautetta ja keskustella tavalla, jonka jälkeen kummallakin osapuolella olisi mahdollisuus kehittyä ja kasvaa?

Olen melko vakuuttunut, että nyky-yhteiskuntamme suurimmat ongelman aiheuttajat ovat alkoholi, kofeiini ja (sosiaalinen) media. Nämä kaikki aiheuttavat meille univajetta ja sitä kautta henkistä ja fyysistä pahoinvointia. Yksi pahoinvoinnin ilmentymä on keskustelukulttuuri, joka tuntuu levittäytyvän jokaisella elämän osa-alueella. Myönnän että jo pikkupoikana kovia vittuilijoita arvostettiin. Kuka osasi sanoa toisesta jotain nokkelaa. Aina siinä liikuttiin rajamailla, mikä oli loukkaavaa ja mikä hurttia huumoria. Ymmärrän myös, että huumorilla (ironia, sarkasmi, mustahuumori, roastaaminen) on ollut ja tulee olemaan tarvetta. Klovnit ovat kautta-aikain pystyneet puhumaan totuuden ja muuttamaan käsityksiä.

Mietin paljon omaa tapaani keskustella ja se ei ole missään tapauksessa ollut mitä parhain. Olen usein asennoitunut keskusteluun väittelynä ja mielessä on ollut enemmänkin voitto kuin ajatusten vaihto. Olen myös osallistunut nettikeskusteluihin, joissa olen jyrkin sanankääntein haukkunut vihreät ja vähänkin vasempaan kallellaan olevat. Sama varmasti tapahtui myös yksityisissä keskusteluissa. Halusin olla enemmän äänessä kuin kuunnella mitä muilla oli sanottavaa. Koska luen jatkuvasti ja otan asioista selvää, usein nämä väittelyt myös voitin. Voittamalla väittelyt hävisin ehkä kuitenkin paljon enemmän ja ennen kaikkea en todennäköisesti muuttanut kenenkään mieltä ja tehnyt kenenkään oloa paremmaksi.

Sosiaalinen media on kärjistänyt selkeästi tätä keskustelukulttuurin syntymistä. Kun seuraa miten nykyään keskustellaan, on se varsin surullista seurattavaa. Ensiksi joku tekee jonkinlaisen aloitteen blogin, vlogin tai Facebook julkaisun. Monesti tämä julkaisu jo on provosoiva ja siinä asetetaan vastapuoli naurunalaiseksi. Sosiaalisen median luonteen takia julkaisut monesti tavoittavat vain asiasta samaa mieltä olevat ja kommenteissa tulee lähinnä kehuja alkuperäiselle kirjoittajalle ja lisänaureskelua viholliselle. Jos ympäristö on kuitenkin sellainen, että vastakkaisetkin mielipiteet sallitaan alkaa yleensä vastapuolen saarna omista ajatuksistaan usein varsinaista asiaa ei edes ole luettu. Hyvin nopeasti keskustelu menee asiattomuuksiin ja henkilökohtaisuuksiin. Mitään asiallisia argumentteja ei osata esittää.

Olen usein miettinyt mihin tämä johtaa. Kävin aiheesta lyhyen keskustelun myös entisen perussuomalaisen puolueen puoluesihteerin kanssa. Ei varmasti ole salaisuus, että pidän perussuomalaisia järkevänä vaihtoehtona. Pidän heidän realistisesta ja faktoihin perustuvasta puolueohjelmastaan. Pidän myös Jussi Halla-ahoa älykkäimpänä puolueen puheenjohtajana tämän hetken Suomessa. Se mistä en pidä on hyvin puolueessa hyvin laajalle levinnyt retoriikka. Halla-ahokin hyvin älykkäästi näpäyttelee milloin ketäkin Twitterissä ja Facebookissa. Tähän tapaan keskustella kyllä syyllistyy tasapuolisesti jokainen puolue ja heidän ajatuksiaan kannattavat ryhmät.

Keskustelu menee usein pissimis-kisaksi siitä kuka servaa kenetkin parhaiten. Tämä johtaa siihen, että kumpikin osapuoli juhlii omia mestareitaan ja nauraa vastapuolelle. Kaivaudutaan yhä syvemmälle oman ideologian poteroihin. Hyvin moni politiikassa mukana oleva on tehnyt ideologiastaan uskonnon. Tässä vaiheessa edes faktat eivät auta, saati sitten vittuilu. Itse näkisin keskustelun tavoitteena olevan uusien ajatuksien luomisen ja asioiden eteenpäin viemisen. Provosoimalla ja haukkumalla et saa itsellesi yhtään uutta kannattajaa. Vanhojen kannattajien palvonnan kyllä varmistat.

Ollessani Afrikassa suunnittelemassa kehitysyhteistyöprojektia kuulin seuraavan sananlaskun. 

"Jos kaksi ihmistä tapaa ja he vaihtavat tavaroita, on heillä erotessa kummallakin edelleen vain yksi tavara. Jos kaksi ihmistä tapaa ja he vaihtavat ajatuksia on heillä erotessa kummallakin kolme ajatusta. Se alkuperäinen, toisen antama ja niistä muodostunut uusi ajatus."

Sananlasku jäi mieleeni, mutta sen sisäistämiseen meni monta vuotta. Oma muutosprosessini on kestänyt nyt noin 3-4 vuotta. Miten olen halunnut muuttua?  Ennen kaikkea olen halunnut tulla paremmaksi ihmiseksi ja isäksi, joka kuuntelee enemmän ja kyselee enemmän. Ammattini kouluttajana/valmentajana on auttanut minua tulemaan myös paremmaksi kuuntelijaksi. On uskomatonta huomata kuinka pelkästään kuuntelemalla voi tehdä ihmiselle paremman olon. Minulla ei ole enää myöskään pakonomaista tarvetta voittaa väittelyjä, vaikka tietäisinkin olevani oikeassa. Muutos on vaatinut valtavasti työtä ja on ollut vaikeaa ja monesti olen tieltä poikennut ja tulen poikkeamaan.

Lähtiessäni eduskuntavaaliehdokkaaksi päätin, että teen positiivisen kampanjan. Kerron minkälaisen maailman ja yhteiskunnan haluan, en sitä mikä nykyisessä on pielessä. Yritin olla maalailematta uhkakuvia. Kampanjan aikana opin niin paljon pelkästään kuuntelemalla ihmisiä. Viimeaikojen parhaimmista ja sydäntä lämmittävimmistä kommenteista sain kampanjan aikana. Eräs kansalainen sanoi, että "on ihanaa, kun joku kerrankin kuuntelee" ja toinen tuli ehdokaskollegalta "Sulla on kyllä tosi vahvat mielipiteet ja tuot ne voimakkaasti esille, mutta susta huomaa, että aidosti kuuntelet myös muita"

Keskustelukulttuuriin kuuluu oleellisesti, minkälaista palautetta annamme ja miten sen vastaanotamme. Esimerkkinä omasta elämästä kaksi saamaani palautetta.

"Kauppias voisi työntää tuon omahyväisen hymynsä perseeseen."

"Koulutus oli mukavan tiivis ja mielenkiintoinen. Avasi silmiä monelta osalta. Itsellä ollut ongelmia jaksamisen kansa, mutta koulutus antoi toivoa jatkoon. Kiitos."

Ensimmäistä ei valitettavasti voi kovin rakentavaksi sanoa. Onko palautteella todella tarkoitus purkaa ja levittää omaa pahaa oloa? Osaltaan näille pystyi nauramaan, mutta myönnän että jokainen tällainen vastaava palaute satutti. Rakentavakin palaute satutti mutta ne pyrin aina ottaa kiitoksella vastaan varsinkin, jos oli kyseessä epäkohta, johon pystyimme vaikuttamaan. Eniten ihmetyttää ihmisten ajatus siitä, että Kauppias tai ylipäätänsä kukaan tekisi työnsä tarkoituksella mahdollisimman huonosti. Minä uskon, että kaikki yrittävät kyllä parhaansa, mutta virheitä sattuu ja joskus ollaan väsyneitä eikä ajatella omia reaktioita loppuun asti. Olen sekä tyttärilleni että työkavereilleni sanonut, että jos kuitenkin olet töissä/koulussa yritä tehdä siitä mahdollisimman viihtyisää. Helpoiten sen tekee sillä, että on itse aktiivinen ja luo muille hyvää fiilistä.

Kauppias aikana valitettavasti suurin osa palautteesta oli tuollaista. Usein kiitoksen sanominen unohtuu, vaikka se mielessä käväiseekin. Kun palautetta erikseen pyydetään, tulee sitä kiitostakin enemmän. Toinen palaute on minun vetämästä koulutuksesta. Siellä palautteet ovat usein hyvin positiivisia. Tämä antaa tietysti hyvää mieltä ja tuntuu että tekee työtä, jolla on merkitys. Näihinkin erittäin positiivisiin palautteisiin kaipaisin sitä mitä voisimme parantaa. Jos ei saa palautetta ei voi kehittyä.

Miettikää, miten puhutte. Miten puhutte itsellenne, läheisillenne ja kaikille muille ihmisille. Antakaa kiitosta ja auttakaa muita olemaan parempia itsejään. Puheella ja kirjoituksilla on valtava voima meidän ajatuksiimme. Ja kun ajatukset muuttuvat toiminnaksi koko maailma muuttuu. Kiitokset Äidille ja Isälle siitä, että tartutitte minuun tiedon janon. Veljille, siskolle ja ystäville kiitokset monista keskusteluista ja väittelyistä, ne ovat tehneet minusta paremman ihmisen. Kollegoille kiitokset palautteista, jotka ovat auttaneet minua kehittymään ihmisenä ja ammatissani. Kiitokset ex-vaimolleni monista ikimuistoisista hetkistä ja erityinen kiitos lapsista. Kiitos nykyiselle tyttöystävälleni siitä, että opetit minulle niin monta asiaa joista tärkeimpänä pidän sitä että tiedän, että joku voi minua vielä rakastaa ja minä pystyn rakastamaan. Kiitokset kaikille kohtaamilleni ihmisille koko elämän varrelta. toisilla teistä on ollut isompi rooli kuin toisilla mutta jokainen kohtaaminen on ollut arvokas. Suurimmat kiitokset tyttärilleni, joka päivä te osoitatte kuinka fiksuja ja ajattelevia nuoria naisia te olette. Meillä ei ole mitään hätää, kun meillä on teidän kaltaisianne nuoria. Kiitos, että olette olemassa.

Avioero on myös taloudellinen katastrofi

Varoituksena lukijalle. Kirjoituksessani on oma käsitykseni avioeroon liittyvästä lainsäädännöstä ja muistakin yhteiskunnan toiminnoista. En ole juristi enkä tässä tapauksessa muuta kuin kokemusasiantuntija. Jos esittämissäni luvuissa tai väitteissä on jotain virheellistä, pyydän vilpittömästi ne minulle korjaamaan.

Suomi on yhteiskunta, joka on rakennettu siihen varaan, että perheen kumpikin aikuinen tienaa.  Olen käyttänyt esimerkkinä 37.000 euron vuosituloa, joka on varmasti täysiaikaiselle työntekijälle varsin yleinen. Jos siis perheessä on kaksi 37.000€ tienaavaa aikuista, jää heille käteen noin 53.000€ verojen ja veronluonteisten maksujen jälkeen (erilaisia vähennyksiä en ole laskenut tähän mukaan). Jos kuitenkin perheessä on yksi joka tienaa 74.000€ ja toinen ei tienaa mitään käteen jäävä summa pienenee 44.000 euroon, eli 9000 euroa vähemmän. Perheen talouden kannalta ei ole siis missään tapauksessa kannattavaa, että toinen vanhemmista olisi lasten kanssa ja toinen yrittäisi elättää perhettä. Kuitenkin 44.000 euroa on yli 3500 euroa kuussa, joka riittää kohtuulliseen elämiseen. Toki asuminen esimerkiksi 2 lapsisessa perheessä vie vähintään sen 1000€/kk mutta vastaavasti silloin saa sen parisataa lapsilisää siihen päälle. Tähän suurin syy on käsittämätön verotuksen progressio, jota Suomessa jostain syystä pidetään hienona asiana. Se on yksi syy, jonka takia haluan pakata matkalaukkuni välittömästi, kun lapseni ovat siinä iässä, että pärjäävät omillaan. Syitä on monta muutakin, mutta suurin syy on nimenomaan se että koen hyvin voimakkaasti Suomen maana jossa työntekoa ja yritteliäisyyttä ei arvosteta millään tavalla. Juhlapuheissa kyllä, mutta käytännössä ja lainsäädännössä ei mitenkään.

Mutta mitä tapahtuu sitten kun pariskunta syystä tai toisesta eroaa. Kokemuksen syvällä rintaäänellä suosittelen toimimaan heti. Mitä nopeammin taloudelliset asiat saadaan selvitettyä sitä parempi ja jos vähänkään näyttää, että sopimukseen ei päästä hakekaa välittömästi pesänjakajaa käräjäoikeuden avustuksella. Omassa erossa olin naiivi ja uskoin aluksi jopa siihen, että avioliitolla olisi mahdollisuus eheytyä ja sen jälkeen pitkään siihen, että yhteisymmärrys ja kumpaakin osapuolta oikeudenmukaisesti kohteleva sopimus olisi mahdollinen. Selvittäkää siis yhteinen omaisuus mahdollisimman nopeasti. Omassa prosessissa olen myös huomannut, että aika moni asianajaja on täysin pihalla yritysomaisuuden jaosta. Ymmärrys yritysmuodoista, tilinpäätöksistä ja taseista on tolkuttoman huonolla tasolla. 

Avioliittoa harkitseville suosittelen ehdottomasti avioehtoa ja selkeitä pelisääntöjä siihen mitä perhettä elätetään. Onko kaikki yhteistä vai onko osa ns. omaa rahaa. Omassa parisuhteessa pidin itsestään selvyytenä sitä, että kaikki oli yhteistä. Meidän taipaleemme alkoi 15-vuotiaana ja olimme silloin ihan yhtä tyhjätaskuja kuin 26 vuotta myöhemminkin. Minä vastasin pääosan avioliitossamme perheen tuloista ja ex-puolisoni mm hoiti lapsia kotona. Tämä on minusta ihan hyvä järjestely, kunhan kumpikin osapuoli on sen yhdessä hyväksynyt. Tällöin minusta on aivan kohtuullista ja oikein että eron toteutuessa kaikki omaisuus ja velat jaetaan tasan kummallekin. Yhdessä on yritetty ja yhdessä on kaaduttu.

Suosittelen myös välittömästi hakemaan yhteiselämän lopettamista käräjäoikeudelta. Tämän jälkeen toinen osapuoli ei enää voi kiristää asumishyödyllä. Itselleni koko käsite asumishyöty tuli ilmi vasta vuosi eron voimaantulon jälkeen. Tästä syystä minulta vaaditaan yli 10.000 euroa, siitä että olen asunut yhteisessä asunnossa ja maksanut sen kaikki kulut (korot, lainanlyhennykset, sähköt, veden, vakuutukset ja jne.) lisäksi ex-puolisollani on ollut koko ajan pääsy asuntoon omilla avaimilla ja vapaus ottaa tarvitsemiaan tavaroita ja käyttää yhteistä omaisuutta. Lisäksi asunnossa on ollut hyvin paljon ex-puolisoni henkilökohtaisia tavaroita. Nähtäväksi jää millaiseen ratkaisuun pesänjakaja ja käräjäoikeus päätyy. Itse kyseenalaistan koko asumishyöty käsitteen ja yleisesti määrättyjä summia pidän täysin kohtuuttomina.

Joka tapauksessa, kun ero tulee syntyy kaksi yksinhuoltaja perhettä. Kulut moninkertaistuvat ja tulot yleensä pienevät. Nyt on maksettava kahdesta tai pahimmassa tapauksessa kolmesta asunnosta ja kumpikin voi tarvita oman auton lapsien kuljettelu maksaa ja tietyt perustarvikkeet pitää olla kummassakin taloudessa jne. Itselläni tapahtui samaan aikaan sekä tulotason romahdus kuin myös kulujen kasvaminen. 

Jos omaisuudesta ja veloista on päästy yhteisymmärrykseen, tulee sopia lasten huoltajuudesta ja mahdollisista elatusmaksuista. Omalla kohdalla päädyimme ensiksi sellaiseen ratkaisuun, että lapset saivat jäädä asumaan kotiinsa ja vanhemmat vaihtoivat viikoittain omaa kämppäänsä. Itse asuin siis joka toinen viikko vanhempieni luona ja joka toinen viikko vanhassa talossa lasteni kanssa. Matka työni tosin teki sen, että en vanhempieni talossa muutamaa yötä enempää nukkunut. Tämä järjestely on harvinainen ja meilläkin väliaikaiseksi tarkoitettu. Pian järjestely muuttui sellaiseksi normaaliksi viikko/viikko järjestelmäksi, eli lapset vaihtoivat asuntoa viikon välein. Monilla pareilla tämä on toiminut, mutta pidän sitä silti lapsien kannalta äärettömän raskaana.  Meillä ei asunnoilla ollut eroa kuin muutama kilometri. Mietin usein, miten isät tai äidit jotka joutuvat töidensä takia muuttamaan kaus hoitavat tämän ongelman. Lapset ja perheet sopeutuvat kyllä, mutta varmasti valtava syyllisyyden tunne kalvaa suurinta osaa vanhemmista.

Huoltajuus järjestelyjä on varmasti niin monta kuin on eronneita perheitäkin, mutta otan nyt tarkempaan käsittelyyn viikko/viikko järjestelmän. Vaihtoehtoinahan on joko yksinhuoltajuus tai yhteishuoltajuus. Se miten yksinhuoltajuus toteutuu, on oman osaamiseni ulkopuolella. Yhteishuoltajuudessa kuitenkin määritetään se, että toinen vanhempi on lähihuoltaja ja toinen etävanhempi, vaikka lapset olisivatkin kummallakin yhtä paljon. Sopimuksessa yleensä määritellään myös päivien määrä kuinka paljon lapset ovat etävanhemmalla. Tällä hetkellä Suomen laki ei anna mahdollisuutta, että lapsella olisi virallisesti kaksi kotia. Lähivanhempi on se jonka luona lapset virallisesti asuvat ja mm lapsilisät menevät tälle vanhemmalle. Lähivanhempi on oikeutettu myös lapsilisän yksinhuoltajalisään sekä muihin lapsiin liittyviin sosiaalitukiin. Etävanhempi on ns. yhteishuoltaja, mutta käytännössä lain silmissä yksin asuva sinkku, jolla on kuitenkin elatusvelvollisuus lapsiin. Esimerkiksi etävanhemman on turha haaveilla asumistuesta kämppään, jonne lapsetkin mahtuisivat. (asumisen hinta ja asumistuet ovat sitten ihan oman bloginsa väärtti)

Huoltajuuden lisäksi määritellään mahdolliset elatusavut. Elatusapukin voidaan joko yhteisesti sopia ja sen jälkeen lastenvalvoja sen sopimuksen vahvistaa. Jos yhteisesti ei sopuun päästä, voidaan tämäkin asia viedä käräjäoikeuden päätettäväksi. Elatusavussa huomioidaan lasten elatuksen tarve ja vanhempien elatuskyky sekä päivien määrä jonka lapset viettävät etävanhemman luona. Itse olen viimepäivinä tutkaillut ahkerasti seuraavaa laskuria http://www.sosiaalikollega.fi/virtu.fi/laskurit/elatusapulaskuri. Laskurista saa paljon mielenkiintoista tietoa ja käsittääkseni monet sopimukset ja oikeuden päätökset perustuvat vastaavaan laskuriin. Perusperiaatehan pitäisi olla, että jos yhdessä huolletaan kumpikin osallistuu lasten elatukseen samalla summalla. Näin se ei kuitenkaan mene. Muutama huomionarvoisa kohta laskurissa ansaitsee tarkempaa tarkastelua.

Ns. luonapitovähennys on varsin mielenkiintoinen. 13-17 vuotiaan lapsen peruselatustarpeeksi on laskettu 476 euroa. Jos lapsi viettää etävanhemmalla 13-15 yötä kuukaudessa (tyypillinen viikko/viikko) on luonapitovähennys 65,5€ joka käytännössä tarkoittaa sitä että etävanhemmalla on käytössä laskennallisesti 4 euroa 70 senttiä lasta kohti kun he ovat hänellä. Tämähän edellyttää sitä että lähivanhempi tekee kaikki hankinnat ja etävanhempi vastaa lähinnä välttämättömistä eli ruuasta hänen päivinään. Kuinka selität sen kuitenkin lapselle, että annan kyllä rahaa joka kuukausi entiselle puolisolle teidän hankintojanne ja muita asioita varten ja siksi en voi esimerkiksi sitä mopokorttia nyt kustantaa.  Toinen mielenkiintoinen seikka on se, että vain lähivanhemman asumiskuluista lasketaan osa kuuluvan lapsille jotka siis nostavat lasten elatuksen tarvetta. Etävanhempi kuitenkin joutuu käytännössä hankkimaan myös asunnon jonne lapsetkin mahtuvat elämään ja hankkimaan sinne sängyt ja koulupöydät ja monta muuta tarpeellista asiaa.  

Elatustarpeen eli lasten kulujen lisäksi ratkaiseva tekijä on vanhempien elatuskyky, joka määrittää elatusavun määrää. Jos kumpikin vanhempi on pienituloinen (käytännössä keskituloinen) voi lähivanhempi saada Kelalta elatustukea noin 150€/kk/lapsi. Jos tuloissa on eroa ja toinen sattuu olemaan hyvätuloinen, kaatuu koko elatus hänen kontolleen. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, koska kyllähän omista lapsistaan pitää huolehtia. Se mitä se käytännössä kuitenkin tekee on se, että se tavallaan nostaa tuloista maksettavaa veroa entisestään (progressio kasvaa) tässä kohtaa osa veroista maksetaan vain ex-puolison tilille. Tämäkään ei kovasti kannusta työntekoon ja ahkeruuteen. Yksi iso epäkohta elatusavuissa on myös se, että etävanhempi ei pysty millään huolehtimaan siitä, että elatusapu oikeasti menee lapsille eikä esimerkiksi ex-puolison omaan elämään.

Vielä surullinen kysymys kaikille yksinhuoltaja etävanhemmille. Miten te pärjäätte niin henkisesti kuin taloudellisesti? Suomalainen keskituloinen saa noin 1800€/kk käteensä ja silloin ollaan jo aika hyvillä bruttopalkoilla. Jos on lapsia se asuminen vie sen 1000 euroa helposti. Etävanhempana et ole oikeutettu minkäänlaisiin tukiin koska laki katsoo sinun asuvan yksin. Noilla tuloilla ei tosin tarvitse todennäköisesti juurikaan elatusapuja maksella. 800€/kk ei ole paljon, jos sillä rahalla pitäisi vielä vuoroviikoin elättää kaksi teini-ikäistä.  Vinkkinä tähän loppuu, älkää erotko, mutta jos eroatte, hoitakaa se hyvin ja nopeasti, menkää mahdollisimman nopeasti uusiin naimisiin, muuttakaan Suomesta pois ja olkaa ahkeria. Ja muistakaa kosketella toisianne.

Minä, Liike Nyt ja vaalit 2019

Nyt on aika yhteenvedon. Mikä meni vaaleissa hyvin ja mikä olisi voinut mennä paremmin. Omalta osaltani päätin jo vuoden 2015 vaalien jälkeen, että olen jatkossa tavalla tai toisella enemmän mukana politiikassa. Kommentoijana, seuraajana ja pikkuhiljaa aktiivisuutta lisäävänä toimijana. Facebookin historia toiminto jopa muistutti, että lupasin vuonna 2019 vaaleissa äänestää itseäni.

Keskustan, Kokoomuksen ja Perussuomalaisten kokoama hallitus tuntui paremmalta kuin koskaan. Uskoin vilpittömästi, että tällä kokoonpanolla voitaisiin oikeasti aloittaa kauan kaivatut rakenteelliset muutokset. Ehkä siitä syystä, että odotukset olivat niin korkealla, tussahdus tuntui jopa pahemmalta kuin se oikeasti oli. Hallitus sai monia hyviäkin asioita aikaan (uusittu alkoholi lainsäädäntö ja kauppojen aukiolon vapauttaminen). Lisäksi oli useita hyviä ajatuksia, vaikka toteutus vähän on ontunutkin (Taxi uudistus ja aktiivimalli). Sote-uudistushan kaatui ainoastaan siihen, että kokoomus ja Keskusta unohtivat mitä olivat tekemässä ja yrittivät vankistaa omaa vaikutusvaltaansa ja keskittyivät poliittisiin peleihin. Ensimmäinen ja isoin pettymys tuli heti alkuun, kun hallitusohjelmaan suunnitellut työelämän uudistukset vesittyivät Kikyksi muutaman päivän Ay-liikkeen painostuksen takia. Tämä oli ensimmäinen hallituksen kohtaama vallankumous. Parlamentaarinen enemmistö hallitus antoi vallan ulkoparlamentaarisille voimille uhkailun kautta.

Keväällä 2017 olin innoissani, että perussuomalaiset olivat saamassa järkipoliitikon puheenjohtajakseen. Siitähän sitten tuli sellainen poliittinen näytelmä, jota en omana aikani ollut aikaisemmin nähnyt. Itse pidän tämän näytelmän pääosan esittäjinä herroja Sipilä ja Orpo. Perussuomalaisten jatkamiselle hallituksessa ei olisi ollut mitään estettä. Hallitusohjelmaa ei olisi tarvinnut muuttaa. Tämä oli sitten se toinen vallankumous, joka tuli hallituksen sisältä. Näytelmässä mielestäni petettiin koko Suomen kansa. Samalla oma uskoni siihen, että puolueiden sisältä voisi vaikuttaa lopahti. Puolueet keskittyvät peleihin ja vallasta nauttimiseen. Vaikka kansanedustaja olisi tullut rehellisin ja hyvin aikein, kuten uskon että useimmat ovat, järjestelmä vain syö heidät hyödöttömiksi roboteiksi.

Samaan aikaan kun näitä asioita pohdin, pohti myös kokoomuksen joukoista valittu kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo. Harkimo on aikaansaava mies, joka turhautuu päättämättömyyteen ja peleihin. Onneksi meillä on heitä, jotka tekevät eivätkä meinaa. Itse olen enemmän ajattelija ja ideoija ja tarvitsen ympärille enemmän toteuttajia. Näistä Harkimon mietteistä ja keskusteluista muiden kanssa syntyi sitten hutikuussa 2018 Liike Nyt. Kiinnostuin välittömästi uudesta liikkeestä sen suoran vaikuttamisen ideologiasta. Liityin välittömästi seuraajaksi nettiparlamenttiin ja aloin miettimään olisiko tämä politiikan tulevaisuus. Jo silloin oli selvää, että jos Liike Nyt lähtee eduskuntavaaleihin, annetaan muille poliittisille toimijoille melkoinen etumatka. Liike Nytissä tehtiin valtavasti taustatyötä ja selvityksiä siitä, mitä ihmiset politiikalta ja poliitikoilta haluavat. Lisäksi valmistauduttiin tulevaan, koska jo nettihakujen perusteella se oli asia joka kiinnosti ihmisiä.  Avoimuudella ja luottamuksella rakennetaan jatkossa hyviä kampanjoita.

Politiikka eli yhteisten asioiden hoito on aina kiinnostanut minua ja olen pitkään haaveillut siitä, että pääsisin vaikuttamaan enemmän asioihin. Minussa palaa aito halu muuttaa asioita ja rakentaa yhteiskunnassa vähän parempi paikka elää itselleni, tyttärilleni ja sitä kautta kaikille. Luoda sellainen poliittinen ilmapiiri, jossa keskustelulle ja ajatustenvaihdolle olisi tilaa. Liike Nytin ajatusmaailma sveitsiläisen mallin mukaisesta suorasta demokratiasta yhdistettynä moderniin tekniikkaan on mielestäni paras ja turvallisin vaihtoehto viedä yhteiskuntaa eteenpäin. Siinä toteutuu vallan hajauttaminen, mutta kuitenkin sillä tavalla, että uudistuksia voidaan viedä eteenpäin. Malli ei ole missään tapauksessa valmis ja sitä pitää vielä kehittää. Uskon kuitenkin että se tulee olemaan tulevaisuutta kaikilla päättämisen tasoilla.

24.11.2018 Hjallis saapui Tampereelle. Menin mielenkiinnosta paikalle ja vakuutuin entistä enemmän Liike Nytin tarpeellisuudesta. Silloin oli vielä epäselvää, lähteekö Liike Nyt eduskuntavaaleihin vai ei, mutta silloisista osallistujista nousi kaksi kättä pystyyn, kun mietittiin kenellä olisi halua lähteä leikkiin mukaan. Minä olin se toinen. 26.11.2019 sitten julkaistiin, että Liike Nyt lähtee mukaan vaaleihin. Aluksi olin valmis mihin tahansa rooliin. Tukijäseneksi, vaalityöntekijäksi tai jopa ehdokkaaksi. Tiesin että omat ajalliset ja taloudelliset resurssit olivat vaatimattomat, mutta silti lupasin tehdä parhaani. Asia johti toiseen ja sitten 7.1.2019 olin ensimmäisten Liike Nytin ehdokkaiden esittelyssä mukana.

Tässä vaiheessa oli enää kolme kuukautta vaaleihin ja jokaisen ehdokkaan piti kerätä 100 nimeä omaan valitsijayhdistykseensä. Monet muiden puolueiden ehdokkaat olivat jo aikoja sitten aloittaneet kampanjansa, taustatiimien kokoamisen ja rahan keräämisen. Meiltä puuttui varoja, tukiorganisaatio ja monta muutakin asiaa. Into ja palava halu tehdä muutosta oli meillä kaikilla. Kampanjoinnissa on paljon opittavaa seuraavaa kertaa varten. Miten rakennetaan Liikkeen kampanja miten yksittäisen ehdokkaan kampanja. Ajattelin että näistä tulisi ensimmäiset aidot SOME vaalit, mutta kaikesta päätellen ei ollut vielä sen aika. Tarvitsemme enemmän yhteistä tekemistä Pirkanmaalla ja tukea Liikkeen toimistolta. Lisäksi tarvitaan aikaa ja rahaa yksittäisten ihmisten kampanjan rakentamiseen ja suunnitteluun.

Minulle on mysteeri mistä kaikista asioista vaalisuosio rakentuu.  Julkisuuden henkilöt saivat paljon ääniä, mutta toiset julkkikset hylättiin kokonaan. Sosiaalisessa mediassa suositut saattoivat saada hyvinkin vaatimattomia äänisaaliita. Kuvaavaa on, että ihmiset haluavat olla voittajan puolella ja ne jotka keräävät ääniä keräävät niitä entistä enemmän. Itselleni mysteeri on se, miksi kerta toisensa jälkeen sinne äänestetään ns. teflon poliitikkoja. Poliitikkoja, joilla ei ole kokemusta oikeasta elämästä ja eivät oikeastaan ole mistään mitään mieltä, eivätkä ole oikeastaan mitään koskaan saaneet aikaan.

Mikä on vaalikoneiden rooli? suuri osa vaalikoneista on hyvin huonosti toteutettuja ja mahdollisesti suuntaavat äänestyskäyttäytymistä hyvin erikoiseen suuntaan. Voiko onnistua tekemällä asiapitoisen ja positiivisen kampanjan vai vaatiiko se provosointia?

Vaalirahoituksesta voisi kirjoittaa ihan oman bloginsa, joten käsittelen sitä lyhyesti. Jotenkin kuitenkin tuntuu kummalliselta, että toiset sijoittavat mainontaan ja kampanjointiin jopa 100.000 euroa kun toiset pärjäävät muutamalla satasella. Tästä on demokratia kaukana. Lisäksi vaalirahoitusta piilotetaan hyvin taitavasti moniin paikkoihin. Liike Nytissä me ehdokkaat jouduimme maksamaan lähes kaiken itse. Liike Nyt kustansi yhteisjulisteet niihin kuntiin, joista oli ehdokkaita. Vanerit ja muut jouduttiin niissäkin itse järjestämään. Samoin vaalimökit ja kaikki rekvisiitta kustannettiin yhteisesti ehdokkaiden kesken. Oman kampanjan kustannuksista suurin osa oli nimenomaan näitä yhteisiä kustannuksia. Pitäisikö tähän jotenkin puuttua? En tiedä pitäisikö ja jos pitäisi niin miten?

Paljon tästä opittiin ja lähes 70.000 tuhatta ääntä muutaman kuukauden työllä on uskomaton saavutus. Italian viiden tähden liike, joka perustuu samaan suoraan vaikuttamiseen kuin Liike nyt perustettiin vuonna 2009 ja vuoden 2013 vaaleissa heistä tuli Italian parlamentin toiseksi suurin poliittinen liike 25,55% osuudella äänistä. Vuonna 2018 oli sitten jo aika räjäyttää pankki ja Viiden tähden liike saavutti 32.7% prosenttia äänistä tullen suurimmaksi liikkeeksi ja otti hallitusvastuun yhdessä Pohjoisen Liiton kanssa. Pääministeri Giuseppe Conte on politiikan ulkopuolelta tullut professori, jolla on läheinen suhde viiden tähden liikkeeseen. Hjallis on puhunut avoimesti siitä, että pitääkö Liike Nytistä tehdä puolue. Vaikka vastustamme puolue järjestelmään on se tällä hetkellä niin syvällä lainsäädännössä, että median ajatuksissa. Meitä ei laskettu galluppeihin mukaan ja media antoi meille huomattavasti vähemmän huomioita kuin muille pienille liikkeille. Liike Nyt kuitenkin kaikesta huolimatta sai enemmän ääniä kuin muut pien puolueet yhteensä. Itse olen puolueeksi muuttumisen kannalla, mutta vain käytännön syitten takia. Voimme edelleen kieltäytyä puoluetuesta ja vaikuttaa asioihin meidän tavallamme.

Olen myös tyytyväinen omaan 166 ääneen. Tunnettavuutta ja uskottavuutta ei rakenneta hetkessä. Kuten tyttäreni sanoi, uskon että suurin osa minua äänestäneistä oikeasti tutustui ajatuksiini ja katsoi että olen oikea ihminen heitä edustamaan. Koin haastavaksi puhua uudesta päätöksenteko mallista. Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta ihmiset innostuivat aiheesta, mutta keskustelu oli käytävä ihminen kerrallaan, joka oli tällä ajalla ja resursseilla mahdoton tehtävä. Itse vakuutuin lukuisissa keskusteluissa siitä, että olen oikea ihminen tähän hommaan. Opin valtavasti ihmisiltä ja sain positiivista palautetta ajatuksistani. Nautin vuorovaikutuksesta ja uusien asioiden pohdinnasta. 

Mielestäni onnistuimme Pirkanmaallakin erittäin hyvin. Omana puoli salainen tavoitteena oli saada Pirkanmaalta yksi ehdokas läpi. Jos olisimme kaikki onnistuneet ja saaneet vähän lisää aikaa uskon, että se olisi toteutunut. Ensi kerralla mennään sitten joukolla läpi. Aion välittömästi alkaa tutkia niitä mekanismeja, jolla ehdokas voi saada ääniä ja hyödyntää niitä tulevissa kampanjoissa sekä itse että tarjoten tukea kaikille Liike Nytin ehdokkaille. Tämä oli vasta alku niin minulle kuin Liike Nytille. Nyt haluan alkaa valmistautumaan kunnallisvaaleihin ja nostamaan Liike Nytin ajatusmaailmaa Nokialla. Meille on selkeästi tilaus ja tulemme muuttamaan sen, miten suomessa päätöksiä tehdään.

Elämää ketjukauppiaana osa 4 Väkivalta syö sisältä

Ihmiset kokevat väkivallan uhan ja väkivallan eri tavoilla. Jotta asiaan saisi perspektiiviä olen teini-ikäisestä asti harjoitellut kamppailulajeja, joten kipu, adrenaliini ja kamppailun tuoma jännitys on ollut osa elämääni. Nuorena monet ystäväni tappelivat silloin tällöin, jotkut enemmän ja toiset vähemmän. Se oli tavallaan osa miehistymistä, vaikka tyhmäähän se oli. Itse en ikinä näihin tilanteisiin osallistunut, en pitänyt sitä järkevänä ja suoraan sanottuna pelotti mitä sekä itselle että toiselle voi tapahtua.

Ensimmäinen kerta kun jouduin fyysisesti puuttumaan tilanteeseen, oli Porin Jazzeilla missä toimin jazz-kadulla olleen ravintolan järjestysmiehenä. Silloin syntyi isompi joukkotappelu, jonka keskelle jouduin ja siinä tuoksinassa myös minua yritettiin vahingoittaa. Sain jazz-kadun järjestysmiesten, joilla oli koira mukana avulla tilanteen rauhoittumaan. Silloin ensi kertaa huomasin itsessäni ominaisuuden, että kun jotain vakavaa alkaa tapahtumaa rauhoitun ja näen asiat hyvin selkeästi. Onko taustalla harjoittelu, synnynnäiset ominaisuudet sitä en tiedä. Tästä ominaisuudesta on kuitenkin usein ollut hyötyä. Silloin myös eka kerta koin kuinka valtava adrenaliini hyöky alkaa purkautumaan. Koko keho tärisi ja olin todella peloissani mitä tapahtuu. Vastaavia tilanteita tuli vastaan silloin tällöin työskennellessäni järjestysmiehenä tai vartijana.

Kun lähdin kauppaan töihin suorittamaan kauppiasharjoitteluani, tiesin tietenkin, että kaupoissa on jonkin verran varkaita ja vastaan varmasti tulee erilaisia tilanteita. Todellisuus silti yllätti täysin. Kauppiasharjoittelun ensimmäisellä lähijaksolla oli kauppiaspuheenvuoro, jonka piti reilu vuosi aikaisemmin oman kauppiasuransa aloittanut kauppias. Hänen kauppansa oli Helsingin kantakaupungissa ja siellä oli hyvin paljon järjestyshäiriöitä. Kuuntelimme kaikki lumoutuneina, kuinka kauppias oli paininut ensimmäisenä päivänä 5 kertaa ja saanut yhteensä 12 näpistelijää kiinni. Pelosta ja jännityksestä huolimatta meistä jokainen varmasti mietti "Minustakin voi tulla tuollainen sankari". Kauppiasharjoittelupaikassani tuli kyllä vastaan väkivaltaa ja uhkailua, mutta pääsääntöisesti siellä pystyi keskittymään itse työntekoon.

Aloittaessani kauppiaana Hervannassa tiesin, että paikka on levoton ja kaikenlaista sattuu ja tapahtuu. Pieni marketti, jossa olin hetken aikaa Hervannassa antoi jo siitä viitteitä. Tämän paikan kauppias oli äärimmäisen fiksu ja entinen pikajuoksija. Hän kertoi minulle heti aluksi, että hän ei ikinä taistele varkaita vastaan vaan luottaa omaan nopeuteensa ja juoksee kyllä heidät kiinni puhelu hätäkeskukseen auki. Hän pysyy etäällä ja antaa Poliisin ja vartijoiden tehdä työnsä. Tämä olisi varmasti parempi ratkaisu oman mielen kannalta kuin se mitä itse lähdin toteuttamaan.

Lähdin kauppiaaksi mielessäni pari tavoitetta. Ennen kaikkia halusin tarjota taloudellista turvaa omalle perheelleni ja toiseksi jotta voisin aidosti auttaa lähiympäristön asukkaita saamaan tarvitsemansa tuotteet ja vieläpä ystävällisesti palveltuna. Ensimmäinen ilta meni hyvin, mutta todellisuus iski hyvin nopeasti vastaan. Muutama päivä meni, kunnes kolme naista tuli kauppaan ja täytti hameensa useamman sadan euron edestä tavaraa. Tilanne muuttui kaupan edustalla fyysiseksi ja sain suurimman osan tuotteistani takaisin. Yksi naisista onnistui pakenemaan pyörätielle kaupan eteen odottamaan jätetyllä autolla. Paetessa pyörätietä pitkin nainen meinasi ajaa viereistä päiväkodista poistuvien lasten päälle. Tästä eteenpäin tämä oli arkea. Pahimmillaan jouduin soittamaan 5 kertaa päivässä poliisit ja kerralla minulla oli 14 ihmistä kiinniotettuna kaupan takahuoneessa. Olen tuijottanut käsiasetta ja minua on yritetty puukottaa. Huumepiikit ja painit niin ulkona kuin kaupan sisällä tulivat aivan liian tutuiksi. Minua on potkittu, lyöty nyrkkiraudalla ja ilman, syljetty päälle ja pahimpina juttuina minua on lähdetty kaupalta seuraamaan ja perheeni ja lapsieni turvallisuutta on uhattu. Koska työympäristö oli hyvin raskas minulta, lähti myös moni työntekijä tämän takia.

Oma ratkaisuni näihin asioihin oli selkeä. En ikinä ota yhtäkään taka-askelta ja tarvittaessa puolustan itseäni ja omaisuuttani kaikin tarvittavin keinoin. Monesti muistan esimerkiksi viikonloppuina tai juhlapäivien aattoina, kuinka sen tunsi, että tilanne alkaa kehittymään huonoon suuntaan. Koko kehon valtasi ahdistus siitä, että en halua olla täällä enää yhtään. Halusin pois koska en jälleen kerran halunnut asettaa itseäni hengenvaaraan ja mahdollisesti pilata omaa ja lapsieni elämää. Kuitenkin aina kun jotain sitten tapahtui muutuin täysin pelottomaksi, vaarallisen pelottomaksi. Syöksyin puukkoa tai asetta päin, ratkaisin tilanteen ja tunsin itseni voittajaksi ja sankariksi. Peloton ja urhea sankari-Ilari oli taas käyttänyt ylivertaista osaamistaan kurittaakseen pahoja ihmisiä.

Maineeni "hulluna" kauppiaana alkoi levitä niin Hervannassa kuin muuallakin. Tietysti jaoin omia kokemuksiani Facebookissa huumorilla lisättynä. Tulostakin alkoi pikkuhiljaa syntyä. Paikalliset hörhöt alkoivat oppimaan, että meidän kaupallemme ei kannata tulla ja painimiset ja käräjäoikeuden reissut vähenivät. Saimme varkaushävikin pienentymään reilusti. Asiakastyytyväisyys kyselystä jäi pari avointa vastausta mieleen. "Kauppias todellakin osaa Judon taidon", "Kauppias luo turvallisuutta koko lähiympäristöön" "Kauppaan on aina niin turvallista tulla".

Minusta tuntui, että tilanteet eivät jättäneet minuun mitään jälkiä. Olin peloton ja rohkea sankari, joka taisteli kaikkien hyvien ihmisten puolesta. Huomaamatta tilanne alkoi kuitenkin muuttumaan. Aluksi jokainen, joka astui kauppaan sisään oli asiakas, joka toivotettiin ystävällisesti tervetulleeksi. Jossain vaiheessa sisään astuva ihminen muuttui potentiaaliseksi varkaaksi. Jokainen oli epäilyttävä. Huomasin väkijoukoissakin aina tarkkailevani turvalliset poistumistiet ja tarkkailin jos joku käyttäytyy yhtään epäilyttävästi tai aggressiivisesti. Sain monia myymälävarkaita myös muissa kaupoissa kiinni koska silmä tottui huomaamaan heidät.

Nämä tilanteet eivät olleet ainoat syyt uupumukseen ja masennukseen, mutta jokainen päivä söi jotain minun sisältäni. Luottamusta ja rakkautta ihmisiä kohtaan en enää tuntenut kuten aikaisemmin. Iloista Ilaria ei enää ollut. Puutun edelleenkin tilanteisiin tarvittaessa, kun satunnaisesti työskentelen kaupoissa ja olen Tampereen Halmeenkadulla mennyt joukkotappeluunkin väliin. Nykyään vaan pidän enemmän etäisyyttä ja käyn tapahtuman välittömästi läpi itseni kanssa. Hain ja sain apua masennukseeni ja olen siirtynyt enemmän auttamaan toisia. Meillä on kuitenkin paljon ihmisiä, joidenka arkeen kuuluu väkivallan uhka. On terveydenhoitoalan ihmiset, kaupan työntekijät, poliisit, vartijat ja tietysti pahimpana ne jotka kokevat sitä omassa kodissaan, jonka pitäisi olla se turvasatama.

Jos nämä asiat ahdistaa sinua niin hakekaa apua, olkaa avoimia ja keskustelkaa. Pitäkää huolta itsestänne ja läheisistänne. Rakastakaa ja kosketelkaa toisianne.

Elämää ketjukauppiaana osa 3 kauppapaikkatarjous

Suoritin suurimman osan kauppiasharjoittelusta Pirkanmaan isoimmassa K-Supermarketissa ja ajattelin että ennen kuin omaa kauppaa tarjotaan, olisi hyvä tutustua myös pienemmän kaupan arkeen.  Arki isossa ja pienessä kaupassa on kuitenkin hyvin erilaista. Kävin asiasta keskustelemassa Keskon rekrytointipäällikön kanssa ja asiaan suhtauduttiin positiivisesti. Samalla sanottiin, että Tampereelta olisi vapautumassa kauppapaikka, jota meninkin saman tien katsomaan ja kaikki näytti hyvältä. Ilmoitin asiasta Keskolle, että paikka kyllä kiinnostaa. Tähän kyseiseen paikkaa kuitenkin valittiin minua kauemmin kauppapaikkaa odottanut pariskunta. Tämän jälkeen rekrytointipäällikkö järjesti minulle pian haastattelun Hervantalaisessa marketissa. Haastattelu meni hyvin ja aloitinkin melko pian siellä.

Viimeistelyharjoittelu Hervantalaisessa kohtuu kokoisessa marketissa alkoi hyvin ja opin paljon uusia asioita. Kaupassa oli taitava kauppias pariskunta, joka oli saanut kaupan myynnin kovaan kasvuun viimeisen parin vuoden aikana. Sain paljon lisäoppia pienen kaupan toiminnasta ja varsinkin kauppiaan velvollisuuksista. Hyvin nopeasti kauppiaspariskunnalle tuli tilanne vastaan, että heille tarjottiin supermarket kokoluokan kauppaa Orivedeltä ja minä innostuin, että nyt minulla olisi mahdollista saada tämä kauppa.

Siitä alkoi varsin kummallinen rumba. Soittelin vastaaville ihmisille Keskossa ja kävi ilmi, että kyseinen kauppa oli jo luvattu toiselle kauppiasharjoittelijalle. Samalla sanottiin, että Hervannasta olisi vapautumassa toinenkin kauppa mutta yhtäkkiä näyttikin siltä, että kahden vuoden ahkeran opiskelun ja työn jälkeen, perheen toinen liiketoiminta nousisikin esteeksi kauppiasuralle. Olin totaalisen yllättynyt ja vihainen, koska olin ollut koko ajan avoin toisen yrityksen suhteen ja toimittanut Keskolle yrityksen tilinpäätökset ja kausituloslaskelmat. Ongelmana oli kuulemma yrityksen velka pankille ja Finnveralle. Tämä alun perin 100.000 euron laina oli lyhentynyt jo puoleen alku summasta. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun törmäsin Keskon puolelta ammattitaidottomuuteen. Selvitin itse, että voisin saada kaupan vaatiman 78.000€ euron lainan omilla vakuuksilla. Lopulta Vähittäiskaupan Takaus yhtiö, joka yleisimmin huolehtii kauppiaiden lainojen takauksesta, antoi takauksen ilman mitään ongelmaa, vaikka kauppapaikkaneuvotteluista vastaavat kenttäyksikön henkilöt kovasti tätä pelkäsivät. Joka tapauksessa olisi ollut kohtuullista nostaa tämä kysymys silloin kun lähdin kauppiasharjoittelijaksi.

Kun lähtee neuvottelemaan kauppapaikasta alkaa se sillä, että sanotaan jonkun kauppapaikan vapautuvan lähiaikoina. Siinä vaiheessa annetaan mahdollisuus tutustua tähän kauppaan. Itse menin käymään K-market Teekkarinkadulla, kun sen vapautumisesta ilmoitettiin. Kiertelin myymälään ja olin ilmeisesti niin epäilyttävän näköinen, että toimiva kauppias tuli kysymään olenko mahdollisesti uusi kauppias vai myymälävaras. Keskusteltiin kauppapaikasta ja siitä, miten ovat pärjänneet ja minkälaiset tulevaisuuden näkymät kaupalla ovat. Minulle jäi hyvä kuva kaupasta ja kun tiesin että K-Extra tullaan remontoimaan kokonaan K-Marketiksi olin kaupasta hyvin kiinnostunut. Kehittämismahdollisuudet näyttivät hyviltä.

Asia, joka jokaisen kauppiaaksi haluavan on muistettava, että viimeistään siinä vaiheessa, kun kauppapaikkaa tarjotaan, muuttuu Kesko kaverista viholliseksi. Tämä sama tuntuu koskevan yhtä lailla kaikkia yrittäjävetoisia ketjuja. Uutisista olemme saaneet lukea kuinka R-Kioski kauppiaat ja EasyFit-yrittäjät ovat haastaneet ketjuja oikeuteen. Itse en syytä Keskoa mistään tahallisesta harhauttamisesta tai laittomuuksista. Omasta mielestäni vain budjetteja on tekemässä ammattitaidottomia ihmisiä, jotka eivät ota millään tavalla huomioon muuttuvia tilanteita ja miten eri asiat vaikuttavat mihinkin.  Yleinen periaate on, että riippumatta tilanteesta odotetaan liikevaihdon kasvavan, tuoton kasvavan ja kulujen pienenevän. Kasvuennusteet eivät yleensä perustu mihinkään faktaan vain ainoastaan siihen uskomukseen, että näin se vaan menee.

Kun on pitkään odottanut omaa kauppaa ja sitä vihdoin tarjotaan pitää muistaa olla analyyttinen ja rauhallinen. Pitkin kauppiasharjoittelua varoiteltiin siitä ”kiimasta” joka väistämättä tulee, kun paikkaa tarjotaan. Kaikesta varoittelusta huolimatta antauduin ”kiiman” valtaan. Kiimaan vaikuttaa myös pelko siitä, että jos paikasta kieltäytyy ei tule ikinä saamaan toista tarjousta. Kuten entinen K-market ketjun johtaja on todennut ”tulijoita kyllä riittää”. K-kauppias uraa houkutellaan hyvillä ansiomahdollisuuksilla ja yrittämisen vapaudella.

Kun paikkaa tarjotaan, määritellään sille aina hinta eli käytännössä vuokra, joka on tietty prosentti tuotosta. Tämä hinta on se, joka ennen kaikkea määrittelee onko kauppa tuottoisa vai ei. Muut tärkeät asiat ovat odotukset toteutuvasta katteesta ja myynnin kehityksestä. ja tietysti olennainen osa on henkilökulut eli käytännössä kuinka paljon kauppiaalle budjetoidaan omaa työtä. Olennainen asia on, kuinka kauppaa on hoidettu aikaisemmin. Mahdollisimman huono kunto antaa jatkajalle alhaisen hinnan, joten kannattaa valita huonosti hoidettu kauppa.

Kun omaa budjettia tehtiin siinä oli useampi kohta jonka arvioin väärin. Merkittävin niistä oli katteen muodostuminen. Kauppa oli K-extra kun aloitin ja kesän lopulla siellä aloitettiin iso remontti. Remontin jälkeen kauppa muuttui K-marketiksi. K-marketissa useamman tuotteen hinta määritellään ketjun toimesta toisin kuin jo poistuneet K-Extra ketjussa. Tämä johti katteen romahtamiseen. Lisäksi myynnin rakenne, jossa korostui halpa olut ja tupakka. Näissä tuoteryhmässähän kauppiaalle ei käytännössä jää mitään. Toinen asia, joka yllätti, oli remontin kokonaiskulut. Alkuperäinen budjetti oli noin 100000 euroa ja toteutunut 200000 euroa. tämä toi noin 2000 euron lisäkulut jokaiselle kuukaudelle. Talouslukuihin ja taloudellisiin realiteetteihin palaan tarkemmin tulevissa kirjoituksissa.

Yksi merkittävä asia on kuinka paljon budjetoidaan kauppiaalle työaikaa ja nyt tarkoitan sitä kaupan lattialla tehtävää työtä jonka päälle tulevat, taloushallinto, työvuorosuunnittelu ja henkilöstöjohtaminen jne. Minulle budjetoitiin noin 50 tuntia/vko juuri sitä kaupan arjen työtä. Kun olin aloittanut Rekrytointipäällikkö soitti vielä ja varmisti kuinka paljon teen töitä. Kun sanoin että aika lailla sen budjetin mukaan. Vastaus oli, ettei se riitä. Käytännössä suuren osan kauppias uraani työaikani oli arkisin 10-12 tuntia ja sunnuntaina 12-16 tuntia. lauantait pyrin pitämään vapaapäivinä. Itse näen että kauppiuus tuo kilpailuetua ketteryyden, paremman ja yksilöllisemmän palvelun muodossa, mutta jos Keskon mielestä se kauppiuuden kilpailuetu tulee siitä, että yhä uudet yrittäjät poltetaan loppuun muutamassa vuodessa, pitäisi joidenkin asioiden muuttua.

Toinen neuvo kaikille kauppiasurasta haaveileville on "älä ikinä lähde pariskuntana". vaikka lähtisitkin niin älä kerro sitä kenellekään. Kun kumpikin lähtee toimintaan, on siinä todellakin täysin kiinni ja koko perheen talous myös on täysin riippuvainen kaupasta. Kaupan budjettia aletaan kirjoittamaan samoille loppusummille, riippumatta siitä onko yrittäjiä yksi vai kaksi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että toinen yrittäjistä työskentelee ilmaiseksi.

Joka tapauksessa neuvotteluissa päästiin yhteisymmärrykseen tai käytännössä minä hyväksyin sen mitä tarjottiin. Mitään neuvottelunvaraa ei näyttänyt olevan. Kun tein päätöksen kauppapaikan hyväksymisestä alkoi kiireellä kaikkien mahdollisten paperiasioiden hoito. Piti hakea luvat terveystarkastajalta että kiinteistö joka oli toiminut kauppana jo 30 vuotta voisi edelleen toimia elintarvikemyymälänä. Piti perustaa yritys hakea lainaa, alkoholin ja tupakan myyntiluvat. Sitten tietysti piti allekirjoittaa ketjusopimus Keskon kanssa.

Pienen yllätyksen koin siinä vaiheessa, kun selvisi että minulle jäisi ainoastaan kaksi vanhaa työntekijää Teekkarinkadulle. Huvittava yksityiskohtana koin sen kun muutama silloisessa työpaikassani työskentelevää kysyi minulta töitä uudessa kaupassa. Kauppani olisi heidän elämäntilanteeseensa paremmin sopiva kauppa ja he tunsivat minut muutaman kuukauden yhdessä työskentelyn takia. Heilläkin oli vaihtumassa kauppias ja mahdollisia muutoksia tulossa. Kuuntelin heidän asiansa ja sanoin että haluan keskustella heidän uuden kauppiaansa kanssa, etten sotke välejäni heti kättelyssä. Tämän jälkeen sain soiton Keskolta, että kuulemma houkuttelen työntekijöitä pois nykyisestä työpaikastani. Näinhän asia ei ollut, mutta koin nämäkin puhelut melko loukkaavina. Luulisi että ihmisillä on vapaus hakea mitä työpaikkaa he haluavat.

Uskomaton määrä paperityötä, muutama lehdistötiedote ja parkkipaikalla tehty radio 957:n haastattelu. Vihdoin koitti 16.3.2011 ja vaihtoinventaari. Edessä oli monta raskasta mutta mielenkiintoista vuotta. Tarina ei lopu tähän vaan jatkuu seuraavassa osassa.

Yksinäisyydestä ja rakkaudesta.

Ihminen haluaa olla rakastettu,

sen puuttuessa ihailtu,

sen puuttuessa pelätty,
sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.

Ihminen haluaa herättää 

toisissa jonkinlaisia tunteita

Sielu jäätyy tyhjiössä

ja haluaa yhteyttä toisiin

hinnalla millä hyvänsä.

-Hjalmar Söderberg.

Tämän lainauksen luin ensimmäisen kerran Maaret Kallion kirjan Inhimillisiä kohtaamisia alusta. Se oli toisen kerran elämässä kun runo/mietelause iski päähän kuin pullo koskenkorvaa. Minut hyvin tuntevat tietävät, että kerran erehdyin nuorena miehenä kokeilemaan sitä koskenkorvan hätäistä juomista. Tämän blogin aiheina on avioero, yksinäisyys ja rakkaus.

https://www.facebook.com/herra.ylppo/posts/2199749466719604

"Täysin musertavaa tää yksinäisyys ja pohjaton kaipuu takaisin kotiin, joka yhtäkkiä vaan vietiin pois.""Perhe on ollut mun elämäni tärkein asia. Ylivoimaisesti. Ja kun tietää, ettei ole mitään pahaa kenellekään tehnyt. Silti se vaan otetaan pois. Ei pysty ymmärtämään. Joka päivä tekee mieli luovuttaa. Tosin joka päivä ei pääse edes sängystä ylös."

"Ei tahdo kestää. Olen vain itkenyt koko päivän. Asun yksin, ja kaipaan perhettäni joka sekunti."

Siinä on lainauksia Herra Ylpöltä ja miltä avioero hänestä tuntui. Jaoin Ilta-Sanomien jutun aiheesta aikaisemmin Facebookissa, koska nämä ajatukset koin myös voimakkaasti omakohtaisiksi. Toinen julkisuuden henkilö, jonka ajatuksia olen paljon miettinyt viime aikoina, on Hjallis Harkimo. Hjallis, jonka olen viime aikoina myös päässyt tapaamaan, kertoo kirjassaan paljon omista puolisoistaan ja rakkaudesta. Hjallis kertoo minun mielestäni varsin kauniisti siitä kuinka jotain ainutlaatuista ja korvaamatonta hajoaa silloin kun tulee ensimmäinen avioero. Hän sanoo, vaikka rakkauden voi vielä uudestaan kokea se ei enää ikinä ole samanlaista. Usein hänen puheessaan tulee esiin Leena ja kuinka iso kunnioitus hänellä on Leenaa kohtaa kaikkien näiden vuosien jälkeenkin.

Oma parisuhteeni kesti 26 vuotta, ja tunsimme toisemme vielä kauemmin. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä, että kasvoimme yhdessä aikuisiksi ja hänellä on ollut rooli suuressa osassa elämäni kokemuksia. Miksi kirjoitan tätä nyt, johtuu siitä, että aikaisemmin en tuntenut päässeeni riittävällä tasolla irti hänestä. Seuraava lauseeni saattaa vaarantaa arvoni parisuhde markkinoilla mutta sanon sen silti. Tulen aina rakastamaan ja arvostamaan entistä puolisoani ja muistelemaan hyvälle niitä lukemattomia kokemuksia ja seikkailuita, joita yhdessä koimme. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että haluaisin palata yhteen tai etten haluaisi uutta parisuhdetta. Kävin jokin aika sitten treffeillä, joidenka aikana nainen totesi että miehellä kestää yleensä puolet siitä ajasta mitä parisuhde kesti päästä siitä eroon. Minulle ei sitten jäänyt muuta todettavaa kuin, että jos on vielä vapailla markkinoilla 12 vuoden päästä niin kokeillaan uudemman kerran.

On toisen kirjoituksen aihe analysoida mistä syystä suhde päättyi, mutta yksi niistä on tämänkin kirjoituksen aihe, yksinäisyys. Vaikka on kaksin voi silti olla yksin. Jossain vaiheessa ajautuu liikaa omaan maailmaansa ja kun siellä tuntee yksinäisyyttä ei löydä keinoja edes avun pyytämiseen. Itselle tuli ensin masennus, sitten parisuhde rikkoutui ja viimeisenä vaihdoin vieläpä ammattia. Kauppiuus ja perhe olivat ne asiat elämässä, joihin olin voimakkaasti itseni identifioinut. Käytännössä koko minuus piti rakentaa uudestaan. Perusasiat olivat siellä, mutta aivan sekaisin.

Itse olen sosiaalisuuden suhteen hyvin ristiriitainen henkilö, nuorempana hyvinkin ujo ja tarkkaileva, toisaalta halusin olla esillä ja osasin kyvyn heittäytyä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Aikuisena olen huomannut yhä selvemmin, että tykkään olla esillä ja nautin ihmisten seurasta. It-alalla parasta oli uskomaton ajatusten vaihto kollegoiden kanssa, sama kaupassa asiakkaiden kohtaaminen ja työntekijöiden kanssa asioiden eteenpäin vieminen. Olen aina nauttinut olla porukalla, oli roolini mikä tahansa. Monesti otan isoa roolia, mutta se riippuu seurasta. Nykyisessä työssä pääsen tapaamaa upeita uusia ihmisiä jokaisena koulutuspäivänä. Lisäksi kollegani ovat huipputyyppejä. 

Vaikka näen ja tapaan uusia ja vanhoja tuttavuuksia päivittäin ja saan siitä aina energiaa ei se silti ole sama kuin parisuhde ja hyvien ystävien seura. Yrittäjänäkin on kuitenkin melko yksinäisessä roolissa. Ei työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa kuitenkaan pääse sille yhteenkuuluvuuden tasolle, jota parisuhteen muodossa kaipaa. Kauppias ajalta se mitä eniten kaipaa on kuuluminen kauppias yhteisöön ja upeiden kollegoiden tapaaminen ja heidän kanssansa ajan viettäminen.

Ehkä tyypilliseen tapaan keskityin liikaa työhön ja ainoat syvälliset suhteet oli perhepiirissä. Laiminlöin vanhoja ystävyyksiä ja enkä luonut uusia. Suurin osa työn ulkopuolisista ihmiskontakteista oli vaimon puolen kavereiden ja heidän puolisoiden kanssa. Kun ero tuli olin käytännössä yksin. Monet vuotuiset perinteet entisen vaimon kavereiden tai hänen perheensä kanssa olivat tilaisuuksia, joihin minua ei tietenkään enää kutsuttu. Siinä sivussa menetin myös kauppias yhteisön jäsenyyden, jonka koin todella tärkeäksi. Itselläni on kuitenkin onneksi Isä, Äiti ja sisarukset sekä joukko lapsuuden ystäviä, jotka ovat aina valmiita juttelemaan/auttamaan vaikka itse en ole kovin aktiivinen ollutkaan. Mietin että aika monet ja uskoisin että tämä koskee enemmän miehiä ovat tällaisessa tilanteessa aivan yksin. Mitä asialle voi tehdä, en yksinkertaisesti vain tiedä.

Miten se yksinäisyys on mahdollista voittaa. Minusta se tarvitsee uuden parisuhteen ja rakkauden. Onko tämä mahdollista, sitä en tiedä. Uskoin yli puolet elämästäni, että olen löytänyt sen oikean ja ikuisen rakkauden, nyt olen jopa välillä kyseenalaistanut, oliko siinä mitään erityistä. 15-vuotias Ilari oli niin hormoneilla kyllästetty, että olisiko jokainen vastakkaisen sukupuolen kiinnostuksen osoitus merkinnyt ikuista ja ainoaa rakkautta.

Onko mahdollista yli neljäkymmentä vuotiaana löytää ihminen, johon ihastuu, huumaantuu ja sitten rakastuu. Löytyykö sitä taisteluparia, jonka kanssa voisi kokea sen seuraavan puolikkaan elämästä. Osa ystävistäni sanoo, että se onnistuu osa taas, on sitä mieltä, että se ei ole mahdollista. Tässä elämän tilanteessa on niin paljon enemmän vastuita, joita alkaa usein miettimään. Miten lapset? Miten työt? Miten asuminen? Olenko käynyt myös keskustelua siitä kuinka paljon parisuhteeseen voi investoida. Investointi terminä kuulostaa jo hassulta parisuhde asioissa, mutta sinänsä oikein. Monella, joka on kokenut pettymyksiä suhteissaan saattaa olla myös pelko uudesta pettymyksestä ja sen aiheuttamista tunteista ja siksi on vaikeaa sitoutua täysillä uusiin suhteisiin. Itse olen tässäkin asiassa all-in ihminen, laitetaan kaikki peliin ja mennään täysillä vaikka sitten päin seinää. Haluan tuntea tunteet voimakkaasti. Kaikista epäilyksistä huolimatta uskon ja toivon että tulevaisuus on tämänkin asian osalta aurinkoinen.

Lopuksi lainaus kotimaisen televisio viihteen legendalta Frank Papalta
"Kosketelkaa toisianne"

Elämää ketjukauppiaana osa 2 Kauppiasharjoittelu

2.3.2009 alkoi ensimmäinen työpäiväni ruokakaupassa. K-supermarket Löytis Nokialla oli tuttu kauppa asiakkaana, mutta lyhyttä kouluaikaista invetaari-iltaa lukuun ottamatta minulla ei ollut mitään tuntumaa kaupan arkeen. Tapani antoi minulle ensimmäiseksi tehtäväksi siistiä hyllyjä ja vetää tavaroita eteen. Kaupan perustyö, jonka merkitys monilta unohtuu. Jos hyllyt näyttävät täysiltä ja siisteiltä asiakkaat ostavat enemmän. Jos esimerkiksi suolapaketti alahyllyllä on jumissa peräseinässä kiinni ei asiakas sitä edes näe ilman konttaamista. Suomalainen asiakas ei kysy ja lähtee pettyneenä toiseen kauppaan, jossa tekee kaikki muutkin ostoksensa. Hyllyjen siistiminen on myös erittäin hyvä tapa tutustua kaupan valikoimiin, siinä samalla oppii mitä kaikkea on ja missä paikassa.

Koulutuksen alku meni pitkälti opetellessa kaupan eri työtehtäviä. Vaikka luenkin paljon ja opin asioita teoria tunneilla uskon silti, että oppisopimuskoulutus eli vanha mestari kisälli malli on mitä parhain tapa oppia ammatti kuin ammatti. Oppisopimuskoulutusta pitäisi minusta lisätä merkittävästi kaikessa koulutuksessa. Se sopii mielestäni niin 2. asteen tutkintoihin kuin myös korkeamman asteen tutkintoihin. Siinä yhdistyy hyvin niin teoria kuin käytännön osaaminen. Omasta mielestäni esimerkiksi lääkärin opinnotkin ovat tavallaan oppisopimuskoulutusta. https://yle.fi/uutiset/3-10194248 yleisradion juttu oppisopimuksen käytöstä Sveitsissä.

Itsellä oli paljon opittavaa siitä mitä käytännön työ kaupassa on. Tietojärjestelmät ja muut opin kyllä nopeasti. Se mitä opeteltiin lähi-jaksoilla eli yrittäjyyttä ja esimerkiksi taloushallintoa oli minulle varsin tuttua edellisestä elämästä. Kasvattikauppiasta Tapania minun täytyy erityisesti siitä, että antoi kaiken tiedon käyttöön. Sain tarkastella kaikkia raportteja ja tutustua yrityksen tilinpäätöksiin ja kun kyselin erityisesti Jussilta ja Wilmalta tuli aina hyviä vastauksia. Jussi oli käynyt saman koulun jo aikaisemmin ja Wilma oli minua edeltävällä kurssilla.

Alkuun minun tekemisiin oltiin varsin tyytyväisiä ja rekrytointipäällikkö oli sitä mieltä, että voisin lähteä saman tein suuryksikkövalmennukseen. Suuryksikkövalmennus on monesti edellytys supermarket tai citymarket kokoluokan kaupan saamiseen. Tässä kohtaa alkoi ensimmäisen kerran väsymys tulla kuvioihin. Työ kaupalla oli täyspäiväistä ja samalla yritin auttaa vaimoani keittiökaupan pyörittämisessä. Usein kaupan työpäivän jälkeen siirryin keittiöliikkeeseen tai vähintään tein kotona tarjouksia ja suunnitelmia koneella. Hoidin myös keittiöliikkeen taloushallinnon ja välillä kävin kantamassa kalusteitakin.

Kärsijänä tässä oli teoriaopiskelu. Kävin kyllä ahkerasti K-instituutissa lähiopiskelu jaksoilla, mutta kirjalliset tehtävät jäivät tekemättä. Koulutuksen lähestyessä jo loppuaan sain Keskolta ja instituutilta uhkavaatimuksen, että tehtävät pitää palauttaa tiettyyn päivämäärään mennessä. En tätä ole kovin monelle paljastanut, mutta tein kaikki 1,5 vuoden tehtävät viimeisenä mahdollisena päivänä noin kuuden tunnin aikana. Viimeisen palautin kello 23:54. Eli jäi jopa muutama minuutti aikaa rentoutua sen vuorokauden puolella.

Ymmärrän huolen opintojeni edistymisestä, mutta sitä en hyväksynyt, että samalla kyseenalaistettiin motivaationi ja sitoutumiseni itse oppimiseen. Jo ala-asteella minulla diagnosoitiin lukihäiriö, nykyään tunnetaan nimellä dysleksia. Osittain siitä syystä olen aina pelännyt kirjoittamista ja olen tuntenut, etten sitä osaa. Uskon että nämä rajoittavat uskomukset ovat osittain haitanneet akateemista uraani ja vaikeuttanut monta asiaa elämässäni. Tämä blogi on yksi iso askel näiden pelkojen ja uskomusten muuttamisessa.

Itse katsoin aina ensisijaisesti lojaliteettini kuuluvan perheelle, joka käytännössä tarkoitti että taloudenkin kannalta laitoin perheen yrityksen etusijalle ja sen jälkeen tuli K-supermarket Löytis ja vasta kolmantena omat opiskelut. Koin hyvin loukkaavana, kun jossain vaiheessa minun motivaatiota kyseenalaistettiin. Ne, jotka ovat kaupassa töissä tietävät, että kaupanalan palkat eivät päätä huimaa (aloitus palkka ensimmäisen vuoden myyjällä tällä hetkellä 10,84€/h ja harjoittelijalla 85% tästä) ja se aiheutti sen, että keittiöliike oli perheen talouden kannalta huomattavasti tärkeämpi. Esimerkiksi minä jäin muutaman kerran hoitamaan kipeitä lapsia sen takia että vaimon työ oli perheen kannalta merkittävämpää. Useimmiten kyllä yritimme saada lapset isovanhempien hoitoon, jos näin kävi.

Tässä vaiheessa koin, että jouduin harjoittelussa sivuraiteelle ja puheet suuryksikkö valmennuksesta loppuivat siihen. Olin myös hyvin epävarma olenko koskaan edes saamassa kauppapaikkatarjousta. Tässä vaiheessa ainoat omasta mielestäni inhimilliset reaktiot tulivat kasvattikauppiaaltani Tapanilta ja harjoittelijakollegaltani Wilmalta. He tuntuivat aidosti olevan huolissaan jaksamisestani. Kerran Tapani lähetti minut konkreettisesti kotiin nukkumaan ja minä tein töitä käskettyä.

Koulutus oli itsessään loistavaa. Kaupassa opin kaiken minkä kaupan arjesta halusin oppia. Opin myyjän tehtävät, osastovastaavan tehtävät ja esimiehen ja kauppiaan tehtävät. Lähiopetus jaksoilla hienointa mielestäni oli kurssilaisten tapaaminen ja keskustelut heidän kanssaan. Niissä keskusteluissa selvisi moni asia ja auttoi ymmärtämään kaupan toimintaa. Kesko järjesti myös tapaamisia, joissa eri kursseilta olevat saivat tutustua ja niissä oli myös toimivia kauppiaita pitämässä puheenvuoroja. Lähiopetus jaksojen opetukset yritystoiminnasta ja taloushallinnosta jne. olivat minulle ennestään tuttuja, mutta niistäkin käydyt keskustelut varsin opettavaisia.

Yksi asia, josta on pakko puhua, kun puhutaan K-kauppiuudesta ja ylipäätänsä yrittäjyydestä on sankarimyytti. Sankarimyytillä tarkoitan sitä, että yrittäjistä leivotaan työnsankareita jotka urhoollisesti käyttävät kaiken aikansa yrittämiseen. Elävät ja hengittävät vain yrittäjyydelle. Tämän myytin rakentamiseen syyllistyvät yrittäjät erityisesti itse. Todellisuuttahan tämä monesti on, mutta onko se hyvä tai tavoiteltava asia on sitten ihan eri juttu.

K-ryhmässä sankarimyyttiä rakennetaan monin tavoin. Sankarimyytin rakentaminen alkoi jo koulutuksen varhaisessa vaiheessa. Kauppias puheenvuoroja pitämään tuli kauppiaita, jotka olivat kokeneet kovia uransa alkuvaiheessa. näpistelyä ja rankkaa työntekoa ongelmia henkilökunnan kanssa jne. Ja nyt kun he olivat jo menestyneitä kauppiaita, tekivät edelleen pitkää päivää ja antoivat kauppiuudelle kaiken. Kesko on minusta varsin kaksinaismoralistinen, kun toisaalta yritettiin kertoa kuinka tärkeää, on pitää huolta itsestään ja toisaalta miten tärkeää on että kauppias käytännössä asuu kaupalla ja laittaa kaiken peliin ja vielä yhden kortin varaan. Kauppiaaksi lähtevän on laitettava kaikki peliin ja mielellään koko perheen ja suvun ja ystävät (tähän palaan myöhemmin). Oletuksena on vähintään 50h viikkotyö, joka ei edes sisällä muuta kuin kaupan töitä, siihen tulee lisäksi kaikki yrittäjälle kuuluvat velvollisuudet, taloushallinnon, rahahuollon, markkinoinnin, jne. Tähän myyttiä siis rakennetaan jo koulutuksessa ja lähestulkoon kaikki kauppiaat jatkavat tämän myytin rakentamista. Itse syyllistyin siihen yhtälailla. Samoin k-kauppiasliitto on mukana pönkittämässä tätä myyttiä ja se näkyy hyvin laajasti esimerkiksi K-ryhmän mainonnassa ja markkinoinnissa.

Kun koulutus alkoi lähentyä loppua ja valmistumisjuhlallisuudet olivat nurkan takana aloin miettimään yhdessä kurssikaverien kanssa, koska sitä ensimmäistä kauppapaikkaa tarjotaan. Osa kurssilaisista sai tarjouksen kesken kurssia, osa joutui odottamaan pidemmän aikaa. Osa ei lopulta ikänä lähtenyt kauppiaaksi.

Valmistuminen on hieno ja juhlallinen tilaisuus. Katajanokan Kasino oli meille varattu ja illallinen oli erittäin juhlava. Siitä sitten pitkän kaavan kautta lukuisiin yökerhoihin ja baareihin. Itse poistuin kesken juhlallisuuksien hetkeksi hotelliin vaihtamaan housuja kun puvun housut ratkesivat Zetorin tanssilattialla tehtyihin spagaatteihin. Olimme viimeinen kurssi, joka valmistui legendaarisesta Siikarannan koulutuskeskuksesta. Myöhemmin k-instituutti myi keskuksen ja koulutus siirtyi vaihteleviin koulutustiloihin ja enemmän verkon välityksellä tehtävään koulutukseen. Itse tykkäsin sisäoppilaitosmaisesta meiningistä ja uskon että se kasvatti meidän kurssia hyvin yhteen.

Kun olin valmistunut ajattelin, että olisi järkevämpää siirtyä ns. viimeistelyharjoitteluun johonkin pienenpään markettiin koska työskentely Pirkanmaan liikevaihdoltaan suurimmassa supermarketissa oli varmasti erilaista kuin lähiön kivijalkakaupassa. Oletuksena kuitenkin oli, että ensimmäinen kauppapaikka olisi juurikin pieni K-market.

Seuraava teksti käsittelee ensimmäistä kauppapaikkatarjousta ja miten se prosessi eteni ja kuinka lopulta aloitin K-kauppias uran.